Viimeiset turnajaiset

“No nyt”, Arthur kuningas sanoi, “te Pyöreän pöydän ritarit
varmaankin kaikki lähdette Pyhän Graalin etsintään, enkä minä saa
enää koskaan nähdä teitä kaikkia yhdessä. Senvuoksi minä tahdon
nähdä teidän kaikkien vielä kerran yhdessä turnailevan ja tjostaavan
Camelotin rantaniityllä, niin että teidän kuolemanne jälkeen vielä
mainitaan, kuinka Pyöreän pöydän ritarit olivat kaikki koossa sinä
päivänä.”

Tähän kuninkaan pyyntöön he kaikki suostuivatkin ja pukivat ylleen
tjostaamiseen kuuluvat varuksensa. Mutta kuningas teki tämän siinä
tarkoituksessa että saisi nähdä Galahadin näyttävän taitoaan, sillä
kuningas arveli, ettei hän hevillä palaisi hoviin sieltä lähdettyään.

Niin he kaikki kokoontuivat rantaniitylle, ja kuningatar oli kaikkine
naisineen eräässä tornissa katselemassa turnajaisia. Silloin Galahad
kuninkaan hartaasta pyynnöstä puki uljaan rautapaidan ylleen ja pani
kypärin päähänsä, mutta kilvestä hän ei huolinut ainoastakaan, vaikka
kuningas kuinka hartaasti pyysi.

Gawaine herra ja muut ritarit pyysivät häntä ottamaan peitsen
käteensä ja sen hän tekikin. Sitten hän asettui keskelle niittyä ja
alkoi katkoa keihäitä niin ihmeellisesti, että kaikki kummastelivat.
Sillä hän voitti kaikki muut ritarit ja vähässä ajassa hän oli
kaatanut maahan monta uljasta Pyöreän pöydän ritaria. Mutta Lancelot
herraa ja Percival herraa hän ei voittanut.

Guinevere kuningattaren pyynnöstä Arthur kuningas käski hänen hypätä
alas ratsultaan ja irroittaa kypärinsä, että kuningatar näkisi hänen
kasvonsa. Ja kun kuningatar näki hänet, niin hän sanoi: “Totisesti
uskallan vakuuttaa, että Lancelot herra on hänen isänsä, sillä ei
milloinkaan ole kaksi miestä ollut enemmän toistensa näköisiä; senpä
vuoksi ei ole ihme, jos hänestä tulee miehuullinen ja mahtava ritari.”

Muuan lady, joka seisoi kuningattaren vieressä, sanoi:

“Rouva, tuleeko hänestä oikeuden mukaan niin hyvä ritari?”

“Tulee, totisesti”, kuningatar sanoi, “sillä sekä isänsä että
äitinsä puolelta hän polveutuu maailman parhaimmista ritareista ja
korkeimmasta suvusta. Minä uskallan vakuuttaa, että Lancelot herra ja
Galahad herra ovat maailman jaloimmat miehet.”

Sitten kuningas ja kaikki arvon herrat palasivat kotiin Camelotiin,
ja oltuaan iltamessussa suuressa tuomiokirkossa, he menivät
illalliselle; ja kukin ritari istui omalla paikallaan, niinkuin he
olivat ennenkin tehneet.

Äkkiä he kuulivat ukkosen jyrinää ja rätinää, ikäänkuin se paikka,
jossa he olivat, olisi haljennut. Ja tuon jyryn ja rätinän keskeltä
valahti huoneeseen auringonsäde, seitsemän kertaa kirkkaampi, kuin
he koskaan olivat päivällä nähneet, ja kaikkien heidän kasvonsa
paistoivat taivaallisesta valosta. Silloin alkoivat ritarit katsella
toinen toistaan ja joka-ainoa näytti kauniimmalta, kuin koskaan ennen
oli näyttänyt. Ei yksikään ritari saanut pitkään aikaan puhutuksi
ainoatakaan sanaa ja niin he katselivat vain toisiaan, ikäänkuin
olisivat olleet mykkiä.

Silloin tuli saliin Pyhä Graal, valkoisella sametilla peitettynä,
mutta ei kenkään voinut sitä nähdä eikä kuka sitä kantoi. Ja koko
sali täyttyi hyvillä tuoksuilla ja jokainen ritari sai sellaista
ruokaa ja juomaa, mistä hän enimmän piti; ja kun Pyhä Graal oli
kannettu läpi salin, niin tuo pyhä astia poistui taas äkkiä, niin
ettei kenkään tietänyt, minne se joutui.

Sen mentyä kaikki taas uskalsivat hengähtää ja ruveta puhumaan, ja
Arthur kuningas kiitti Jumalaa siitä suuresta armonosoituksesta,
jonka hän oli heille lähettänyt.

“Niin”, Gawaine herra sanoi, “meitä on tänä päivänä ravittu
kaikenlaisella ruualla ja juomalla, mitä olemme ajatella saattaneet,
mutta yksi asia meiltä on puuttunut — me emme ole saaneet nähdä
Pyhää Graalia, se oli sellaisella huolella peitettynä. Senvuoksi
tahdon minä tehdä tässä pyhän lupauksen, että huomenna olen
viipymättä lähtevä Pyhän Graalin etsintään. Vuoden ja päivän olen
kulkeva ja enemmänkin, jos tarvitaan, enkä koskaan ole palaava
takaisin tähän hoviin, ennenkuin olen saanut nähdä pyhän astian
selvemmin, kuin se täällä nähtiin.”

Kun Pyöreän pöydän ritarit kuulivat, mitä Gawaine herra sanoi, niin
useimmat heistä nousivat seisomaan ja tekivät samallaisen pyhän
lupauksen kuin Gawaine herra oli tehnyt.

Arthur kuningas oli tästä suuresti mielipahoissaan, sillä hän tiesi
varsin hyvin, ettei hän voinut heitä kieltää.

“Oi voi”, hän sanoi Gawaine herralle, “te melkein viette minulta
hengen sillä lupauksella ja valalla, jonka olette tehnyt. Sillä sen
kautta te riistätte minulta jaloimman veljeskunnan ja uskollisimmat
ritarit, mitä koskaan on missään maailman valtakunnassa yhdessä
nähty. Sillä kun minun ritarini lähtevät täältä, niin olen varma,
etten enää koskaan tässä maailmassa heitä kaikkia yhdessä näe,
sillä monet heistä menettävät henkensä Pyhän Graalin etsinnässä.
Ja minä suren sitä, sillä minä olen rakastanut heitä niinkuin omaa
henkeäni, ja senvuoksi tämän veljeskunnan hajoaminen minua suuresti
murehduttaa.”

Ja niin sanoessaan hänen silmänsä täyttyivät kyynelillä.

“Oi Gawaine, Gawaine”, hän sanoi, “suureen suruun te olette minut
saattanut. Sillä minä pelkään kovin, ettei minun uskollinen
ritarikuntani enää milloinkaan ole täällä kokoontuva.”

“Malttakaa mielenne”, Lancelot sanoi, “sillä jos kuolemmekin Pyhän
Graalin etsinnässä, niin se on oleva meille suureksi kunniaksi, paljo
suuremmaksi kuin jos me kuolisimme jossain muussa toimessa; sillä
varhain tai myöhään, kuolema meidät kuitenkin varmasti tapaa.”

“Ah, Lancelot”, kuningas sanoi, “se suuri rakkaus, jota minä olen
tuntenut teitä kohtaan kaikkina elämäni päivinä, saattaa minut
täten valittamaan. Sillä ei milloinkaan ole kenelläkään kristityllä
kuninkaalla ollut niin useita arvon miehiä pöytänsä ääressä, kuin
minulla on tänä päivänä ollut Pyöreän pöydän ympärillä, ja se on
minun suuri suruni.”

Kun kuningatar, ladyt ja vallasnaiset saivat tietää nämä uutiset,
niin he tulivat niin raskaalle mielelle, ettei sitä voi kieli kertoa,
sillä nuo ritarit olivat heitä rakastaneet ja pitäneet kunniassa.
Mutta kaikista enimmän suri Guinevere kuningatar.

“Minua ihmetyttää”, hän sanoi, “että minun herrani kuningas sallii
heidän lähteä luotansa.”

Niin koko hovi oli suruissaan noiden ritarien lähdön vuoksi. Mutta
muutamat ladyt, jotka rakastivat ritareita, tahtoivat lähteä
puolisojensa ja rakastajiensa keralla, ja olisivat tehneetkin niin,
jollei muuan iäkäs, hengelliseen pukuun puettu ritari olisi tullut
heidän luoksensa.

“Jalot lordit, jotka olette vannoutuneet Pyhän Graalin etsintään”,
hän sanoi, “Nacien erakko lähettää teille täten sanan, että älköön
kenkään viekö ladyä tai vallasnaista mukanaan, sillä se on vaikea ja
korkea toimitus. Ja sitäpaitsi sanon teille suoraan, että se, joka ei
ole puhdas synneistä, ei saa näitä salattuja asioita nähdä.”

Tämän jälkeen kuningatar meni Galahadin luo ja kysyi, mistä hän oli
ja mistä maasta. Galahad sanoi sen hänelle.

“Ja Lancelotin poikako?” kuningatar kysyi; mutta siihen Galahad ei
vastannut mitään.




“Totisesti”, kuningatar sanoi, “isäänne teidän ei tarvitse hävetä,
sillä hän on upein ritari ja polveutuu maailman parhaimmista
suvuista, molemmin puolin kuninkaallisesta huoneesta. Senvuoksi pitää
teistäkin tulla kunnon mies ja oiva ritari, — ja olette todellakin
suuresti hänen näköisensä.”

Galahad tuli hieman hämilleen ja sanoi:

“Rouva, koska te sen varmaan tiedätte, niin miksi te kysytte? Se,
joka on minun isäni, tulee ajallansa yleisesti tunnetuksi.”

Sitten he menivät kaikki levolle. Ja suuren ja korkean sukuperänsä
vuoksi Galahad vietiin Arthur kuninkaan huoneeseen ja hän lepäsi
kuninkaan omassa vuoteessa.

Heti kun päivä koitti nousi kuningas, sillä hän ei ollut koko yöhön
saanut surultansa levätyksi. Sitten hän meni Gawainen ja Lancelot
herran luo, jotka olivat nousseet mennäkseen kirkkoon.

“Oi, Gawaine, Gawaine”, kuningas sanoi, “te olette pettänyt minut.
Sillä koskaan ei ole minun hovini entiseen loistoonsa tuleva.”
Ja kyyneleet alkoivat valua pitkin hänen poskiansa. “Oi, ritari
Lancelot”, hän sanoi, “minä pyydän teitä neuvomaan minua, sillä
minä soisin että tämä etsintä jäisi tekemättä, jos se vain olisi
mahdollista.”

“Herra”, Lancelot sanoi, “te näitte eilen niin monen arvon ritarin
siihen vannoutuvan, että he eivät millään tavalla voi jättää sitä
tekemättä.”

“Sen tiedän varsin hyvin”, kuningas sanoi, “mutta minua surettaa
heidän lähtönsä niin kovin, etten saa mistään lohdutusta.”

Sitten kuningas ja kuningatar menivät tuomiokirkkoon.

Lancelot ja Gawaine antoivat miehilleen käskyn tuoda heidän aseensa
ja kun he olivat täysissä aseissa, paitsi kilpeä ja kypäriä, niin he
olivat valmiit menemään tuomiokirkkoon jumalanpalvelusta kuulemaan.

Jumalanpalveluksen jälkeen kuningas halusi tietää, kuinka moni oli
päättänyt lähteä Pyhän Graalin etsintään; ja kun laskettiin, niin
heitä saatiin sata ja viisikymmentä, ja kaikki olivat Pyöreän pöydän
ritareita.

Sitten he panivat kypärit päähänsä ja lähtivät ja sulkeutuivat kaikki
kuningattaren suosioon, ja suuri oli itku ja suru. Ja Guinevere
kuningatar meni kammioonsa, niin ettei kukaan näkisi hänen suurta
murhettansa.

Lancelot herra kaipasi kuningatarta ja meni häntä hakemaan kammiosta,
ja kun kuningatar näki hänet, niin hän parkaisi:

“Oi, Lancelot herra, te hylkäätte meidät! Te viette minulta hengen,
kun sillätapaa jätätte kuninkaanne!”

“Armollinen rouva”, Lancelot sanoi, “minä pyydän, ett’ette surisi,
sillä minä palaan takaisin niin pian kuin kunniani sallii.”

“Voi”, kuningatar sanoi, “että minä koskaan teitä näin! Mutta
Hän, joka ristinpuulla kärsi kuoleman kaiken ihmiskunnan edestä,
Hän johtakoon ja suojelkoon teitä, ja samoin kaikkia teidän
kumppaneitanne!”

Kohta sitten Lancelot herra lähti ja tapasi kumppaninsa odottamassa.
He nousivat ratsuillensa ja ratsastivat läpi Camelotin katujen,
ja kovasti itkivät sekä rikkaat että köyhät, ja kuningas kääntyi
poispäin, eikä saanut itkultaan puhutuksi.

Niin Pyöreän pöydän ritarit ratsastivat pois Pyhän Graalin etsintään.

Sinä yönä he lepäsivät eräässä Vagon nimisessä linnassa, jonka herra
oli hyvä vanhus ja kestitsi heitä parhaansa mukaan. Aamulla he
päättivät kaikki erota toisistansa. Ja niin he lähtivät seuraavana
päivänä ja kukin ritari lähti kulkemaan sitä tietä, mikä hänestä
näytti parhaimmalta.

You may also like