Vaarallinen istuin

Nyt jätämme Lyonessen Tristram herran ja alamme puhua Järven herrasta
Lancelotista ja Galahad herrasta, Lancelot herran pojasta.

Ennen sitä aikaa, jolloin Galahad syntyi, tuli muuan erakko Arthur
kuninkaan luo helluntaipäivänä, kun ritarit istuivat Pyöreän pöydän
ympärillä. Mutta Pyöreän pöydän ääressä oli yksi istuin, joka aina
oli tyhjänä, ja sitä kutsuttiin “Vaaralliseksi istuimeksi”. Kun
erakko näki tämän istuimen, niin hän kysyi kuninkaalta ja kaikilta
ritareilta, minkävuoksi se oli tyhjänä.

“Kenkään ei saa sillä istuimella istua turmioon joutumatta, paitsi
yksi ainoa”, oli vastaus.

“Tiedättekö, ken se on?” erakko kysyi.

“Emme”, sanoi Arthur ja kaikki ritarit, “me emme tiedä, kuka siinä on
istuva.”

“Sitten minä tiedän”, erakko sanoi. “Se joka siinä on istuva, ei
ole vielä syntynyt; ja tänä vuonna se syntyy, joka Vaarallisella
istuimella istuva on. Ja hän on näkevä Pyhän Graalin.”

Tämän sanottuaan erakko lähti Arthur kuninkaan hovista.

Tämän juhlan jälkeen Lancelot ratsasti seikkailuillaan, kunnes hän
yhtenä päivänä tuli kulkeneeksi yli Corbinin sillan, ja siellä hän
näki kauneimman linnan, mitä hän ikinä oli nähnyt, ja sen juurella
oli kaunis kaupunki täynnä kansaa; ja kaikki kansa, miehet ja naiset,
huusivat heti:

“Tervetultuasi, Järven herra Lancelot, kaiken ritarisäädyn kukka,
sillä sinä meidät päästät pälkähästämme.”

Lancelot herra kysyi miksi he sillä tapaa häntä tervehtivät, ja
kansa vastasi, että muuan ihana lady oli julmasti suljettu kuumaan
huoneeseen linnantorniin, eikä kukaan muu kuin Lancelot herra voinut
häntä vapauttaa. Lancelot herra meni silloin linnaan, ja kun hän
tuli sen kammion edustalle, jossa lady oli, niin rautaovet aukenivat
itsestään. Hän astui huoneeseen, joka oli kuuma kuin uuni ja siellä
hän näki ihanan ladyn ja tarttui hänen käteensä. Noitakeinoillaan
kuningatar Morgan le Fay ja Pohjois-Walesin kuningatar olivat
pistäneet lady raukan tuohon kuumaan huoneeseen, syystä että häntä
oli kutsuttu sen maan ihanimmaksi naiseksi. Siellä hän oli ollut
viisi vuotta, eikä voinut päästä vaivastansa ennenkuin maailman paras
ritari ottaisi häntä kädestä.

Kun lady näki olevansa pelastettu, niin hän pyysi Lancelot
herraa tulemaan kanssansa kirkkoon kiittämään Jumalaa hänen
pelastuksestansa. Kun tämä oli tehty ja kun kaikki kansa, oppineet ja
oppimattomat, olivat kantaneet kiitoksensa, sanoivat he Lancelotille:
“Herra ritari, koska te olette vapauttanut tämän ladyn, niin
vapauttakaa meidätkin käärmeestä, joka asuu täällä eräässä haudassa.”

Lancelot herra otti kilpensä ja sanoi: “Viekää minut sinne, ja mitä
minä voin tehdä Jumalan kunniaksi ja teidän hyväksenne, sen minä
teen.”

Kansa vei hänet haudalle, ja siinä hän näki kultakirjaimilla
kirjoitettuina nämät sanat:

“Tänne on tuleva pantteri kuninkaallista sukua ja hän on tappava
tämän käärmeen, ja pantterille on syntyvä poika, leijona, tässä
vieraassa maassa; ja se leijona on voittava kaikki muut ritarit.”

Lancelot herra nosti ylös hautakiven ja ulos syöksähti sieltä kauhea
lohikäärme, sylkien tulta suustansa. Lohikäärme lensi Lancelot herran
päälle, mutta ritari kävi sen kimppuun miekallansa ja viimein pitkän
taistelun perästä hän sai sen suurella vaivalla tapetuksi.

Silloin saapui Pelles kuningas, tuo hyvä ja jalo ritari, ja tervehti
Lancelot herraa ja tämä häntä takaisin.

“Jalo ritari”, kuningas sanoi, “mikä on teidän nimenne?”

“Herra, minun nimeni on Järven herra Lancelot.”

“Ja minun nimeni”, kuningas sanoi, “on Pelles, tämän maan kuningas;
ja minä olen Josef Arimatialaisen huonetta.”

Silloin kumpikin osoitti suurta kunnioitusta toisellensa ja niin he
menivät linnaan aterioimaan. Ja heti lensi ikkunasta sisään kyyhkynen
ja sillä näytti olevan nokassansa pieni kultainen suitsutusastia; ja
siitä levisi sellainen tuoksu huoneeseen, kuin jos siellä olisi ollut
kaikki maailman mausteet ja hyvät hajut, ja sitten ilmestyi pöydälle
ruokaa ja juomaa kaikellaista, mitä vain ajatella saattoi.

Sitten astui sisään neito, erinomaisen nuori ja ihana, ja hän kantoi
kultaista maljaa käsiensä välissä. Kuningas polvistui hartaasti ja
saneli rukouksensa, ja niin tekivät kaikki, jotka siellä olivat.

“Mitä tämä mahtaa tarkoittaa?” Lancelot herra sanoi.

“Tämä on kaikkein kallisarvoisin kapine, mitä kenelläkään
kuolevaisella olla saattaa”, sanoi Pelles kuningas. “Ja kun tämän
kapineen maine leviää maailmaan, niin Pyöreä pöytä joutuu häpeään.
Tietäkää, että te olette nähnyt Pyhän Graalin.”




Pelles kuninkaalla oli tytär, niin ihana lady ja nuori ja viisas kuin
kukaan siihen aikaan elävistä; hänen nimensä oli Elaine. Kun Lancelot
herra tappoi lohikäärmeen, niin Pelles kuningas ymmärsi, että ne
sanat toteutuisivat, jotka kultakirjaimilla olivat hautakiveen
kirjoitetut. Sillä “kuninkaallista sukua oleva pantteri”, joka tuli
vieraaseen maahan, tarkoitti Lancelot herraa itseä; ja “leijona”,
joka oli voittava kaikki muut ritarit, oli Galahad herra, joka ei
ollut kukaan muu, kuin Järven herran Lancelotin ja Pelles kuninkaan
tyttären, Elaine ladyn, poika.