Turmion ennustus

Ban ja Bors kuninkaiden lähdettyä Arthur ratsasti Carleoniin. Sillä
sinne oli lähettänyt puolisonsa Orkneyn kuningas Lot, yksi niistä
kuninkaista, jotka olivat sotineet häntä vastaan. Kuningatar tuli
suurella komeudella ja loistolla lähettilään tavoin, mutta itse
asiassa hänen tarkoituksensa oli urkkia Arthurin hovia. Hänen
mukanaan olivat hänen neljä poikaansa, Gawaine, Gaheris, Agrivaine ja
Gareth, ja monta muuta ritaria ja ladyä. Vaikka hän oli hyvin ilkeä
ja kavala, niin hän oli sentään mitä ihanin nainen, ja sentähden
hän kokonaan voitti Arthur kuninkaan sydämen. Arthur ei tietänyt,
että tuo kuningatar itse asiassa oli hänen oma sisarpuolensa,
hänen äitinsä Igrainen tytär, sillä Igraine oli ennen naimistaan
Uther Pendragonin kanssa ollut erään mahtavan Cornwallin herttuan
puolisona. Toinen tytär oli Morgan le Fay, joka oli myöskin
äärettömän ihana ja ilkeä sekä sangen taitava noitakeinoissa.

Lot kuninkaan puoliso viipyi kuukauden Carleonissa ja lähti sitten
pois, ja hänen mentyään Arthur kuningas näki ihmeellisen unen, joka
täytti hänen mielensä suurella pelolla. Hän näki unta, että maahan
tuli korppikotkia ja käärmeitä; ja että ne tappoivat ja hävittivät
kaiken kansan, ja sitten hän taisteli niitä vastaan ja ne tekivät
hänelle paljon pahaa ja haavoittivat hänet vaikeasti, mutta viimein
hän ne surmasi.

Kun kuningas heräsi, niin hän oli sangen surullisella mielellä unensa
johdosta, ja päästäkseen ajatuksistaan hän lähti useiden ritariensa
kera metsästämään. Heti metsään saavuttuaan näki kuningas edessään
ison hirven ja hän ajoi sitä takaa niin kiivaasti, että hänen
ratsuparkansa vaipui nääntyneenä maahan.

Kun kuningas istui odottamassa toista hevosta, jota muuan hänen
miehistään oli hakemassa, tuli Merlin hänen luokseen neljäntoista
vuotiaan pojan muodossa ja tervehtien kuningasta kysyi, miksi hän oli
niin mietteissään. Arthur vastasi, että hänellä oli kyllä syytä olla
alakuloinen, ja silloin Merlin saattoi hänet aivan hämmästyksiinsä,
kun hän tiesi kaikki hänen ajatuksensa ja kertoi kuka hän oli
ja kaikki mikä häntä koski. Sitten Merlin katosi ja palasi taas
kahdeksankymmenen vuotiaan ukon haahmossa, ja siinä valepuvussa hän
taas kysyi kuninkaalta, miksi hän oli niin surullinen.

“Syytä on kyllä ollakseni surullinen”, Arthur virkkoi.

Ja hän kertoi vanhukselle unensa ja kuinka tuo kummallinen poika
oli juuri ollut hänen luonaan ja kertonut hänelle hänen isästään
ja äidistään ja ilmoittanut asioita, joista ei hänellä ollut
aavistustakaan. Silloin Merlin sanoi että kaikki, mitä lapsi oli
hänelle puhunut, oli aivan totta. Ja että hän oli tullut sanomaan,
että tulevina vuosina moni onnettomuus oli kohtaava maata, sillä Lot
kuninkaan vaimo oli synnyttävä lapsen, joka koettaisi tuhota Arthurin
ja kaikki hänen ritarinsa.

“Ken olet sinä”, kysyi Arthur, “joka kerrot minulle tällaisia
uutisia?”

“Minä olen Merlin”, sanoi tietäjä, “ja minä olin sekin, joka oli
täällä pojan muodossa.”

“Ah”, virkkoi Arthur kuningas, “tepä olette ihmeellinen mies, mutta
minä ihmettelen suuresti teidän sanojanne, että minun täytyy kuolla
taistelussa.”

“Älkää ihmetelkö”, Merlin virkkoi, “sillä se on Jumalan tahto, hän
rankaisee teitä niiden pahojen tekojen tähden, joita on tehty maan
päällä. Mutta minä saattaisin murehtia”, vanhus lisäsi, “sillä minun
täytyy kuolla häpeällinen kuolema — minut pistetään elävänä maan
sisään, mutta sinä saat kuolla kunniallisen kuoleman.”

Kun he siten pakinoivat, tuotiin kuninkaan hevonen ja Arthur nousi
satulaan, ja Merlin astui toisen hevosen selkään ja he ratsastivat
Carleoniin.

Se mitä Merlin ennusti omasta kuolemastaan, kävi todellakin toteen.
Muutamia vuosia myöhemmin tuo suuri tietäjä rakastui erääseen
hovineitoon nimeltä Nimue, tai kuten muutamat häntä kutsuivat
“Vivien”, joka oli tuntevinaan vastarakkautta Merliniä kohtaan,
kunnes oli oppinut kaikki ne asiat, joita hän halusi tietää. Merlin
opetti hänelle kaikki loihdut ja noitakeinot, niin että hän saattoi
itsekin noitua. Mutta Merlin hullaantui niin rakkaudessaan, ett’ei
hän tahtonut hetkeksikään laskea Nimueta näkyvistään, ja tuo lady
lopuksi aivan väsyi hänen hellyyteensä ja tahtoi päästä vapaaksi
hänestä. Hän pelkäsi Merliniä senvuoksi, että tämä oli tietäjä, eikä
hän keksinyt mitään keinoa, jolla olisi päässyt hänestä eroon.




Viimein tapahtui että Merlin kerran näytti hänelle ihmeellisen
kallion, jonka edessä oli suuri kivi, jota saattoi taikakeinoilla
liikuttaa. Silloin Nimue kavalasti houkutteli Merlinin astumaan
kallion sisään, saadakseen muka tietää mitä kaikkia ihmeitä siellä
oli. Mutta kun Merlin oli kallion sisässä, niin hän noitui kiven
paikoilleen niillä loihduilla, joita Merlin oli hänelle opettanut, ja
kaikista taikakeinoistaan huolimatta Merlin ei päässyt sieltä ikinä
ulos. Sitten Nimue pakeni ja jätti Merlinin kallioon.

Siten kävi toteen ennustus Merlinin kohtalosta, ja myöhemmin myöskin
tapahtui se mitä hän oli ennustanut Arthur kuninkaasta. Sillä Merlin
sanoi kerran, että se mies, joka tuhoisi Arthurin, syntyisi toukokuun
ensimäisenä päivänä. Ja niin kuningas noudatti luokseen kaikki ne
lapset, jotka olivat syntyneet ensimäisenä päivänä toukokuuta. Niiden
joukossa oli monta lordien ja ladyjen poikaa ja muiden muassa myös
hänen sisarenpoikansa Mordred, Lot kuninkaan puolison poika. Kaikki
lapset pantiin laivaan ja lähetettiin pois maasta, ja muutamat olivat
vain neljän viikon vanhoja. Mutta laiva ajoi karille ja murskaantui,
ja kaikki lapset hukkuivat, paitsi yksi. Pikku Mordredin heittivät
aallot rannalle, ja eräs hyvä mies otti hänet hoitoonsa ja kasvatti
häntä, kunnes hän oli täyttänyt neljätoista vuotta, jolloin hän
vei hänet hoviin. Mordred oli samoin kuin äitinsäkin sangen ilkeä
ja kavala ja, niinkuin myöhemmin saamme nähdä, hän saattoi paljon
kurjuutta Pyöreän pöydän ritarien jaloon joukkoon.

Monet valtakunnan lordit ja paroonit olivat kovin vihoissaan lastensa
menettämisestä; mutta useat syyttivät enemmän Merliniä kuin Arthuria,
niin että he pysyivät alallaan, joko sitten pelosta tai rakkaudesta.