Neitojen linna

Galahad herra teki monta päivämatkaa edes ja takaisin, niinkuin
sattuma johti häntä, ja viimein hän eräänä päivänä tuli vuorelle,
jolla hän näki vanhan kappelin eikä ketään siellä sisällä, sillä
kaikki oli autiota. Sitten hän polvistui alttarin eteen ja rukoili
hyvää neuvoa, ja rukoillessaan hän kuuli äänen, joka sanoi: “Mene
Neitojen linnaan, sinä seikkailunhaluinen ritari, ja poista sieltä ne
ilkeät tavat.”

Kun Galahad kuuli sen, niin hän kiitti Jumalaa ja otti ratsunsa.
Hän oli ratsastanut vain puolen penikulmaa, kun hän näki eräässä
laaksossa edessänsä vahvan linnan syvine kaivantoineen; ja sen
vieressä virtasi kaunis joki, Severn nimeltä, ja siellä hän kohtasi
oikein vanhan ukon. Kumpainenkin tervehti toistaan, ja Galahad kysyi
häneltä linnan nimeä.

“Hyvä herra”, hän virkkoi, “se on Neitojen linna.”

“Se on kirottu linna”, virkkoi Galahad, “ja kaikki ne, jotka ovat sen
yhteydessä, sillä kaikki armeliaisuus on sen ulkopuolella ja kaikki
julkeus ja ilkikuri sen sisällä.”

“Senpä vuoksi minä neuvon teitä, herra ritari, kääntymään takaisin.”

“Herra, tietäkää että minä en saa takaisin kääntyä”, sanoi Galahad
herra.

Sitten hän tarkasti aseitaan, ettei mitään häneltä puuttunut, ja
asetti kilpensä eteensä, ja silloin tuli häntä vastaan seitsemän
ihanaa neitoa.

“Herra ritari”, he sanoivat, “te ratsastatte tänne suuressa
hulluudessa, sillä teidän on kuljettava virran yli.”

“Miksipä en kulkisi virran yli?” Galahad virkkoi. Ja niin hän
ratsasti heidän luotansa.

Sitten tuli häntä vastaan muuan asemies, joka sanoi:

“Herra, tämän linnan ritarit vaativat sinua taisteluun ja kieltävät
sinua menemästä edemmäksi, ennenkuin saavat tietää, mitä sinä haluat.”

“Hyvä herra, minä tulen hävittämään tämän linnan ilkeitä tapoja.”

“Herra, jos sinä pysyt siinä aikomuksessasi, niin saatpa paljo
tekemistä.”

“Menkää te vain”, Galahad virkkoi, “ja ilmoittakaa heti isännillenne,
mitä minä aion tehdä.”

Silloin asemies astui linnaan. Ja kohta tuli linnasta ulos seitsemän
ritaria, jotka olivat kaikki veljeksiä. Kun he näkivät Galahadin, he
huusivat: “Ritari, ole varoillasi, sillä hengestäsi me sinut varmasti
päästämme!”

“Kuinka, aiotteko te kaikki yhdellä haavaa käydä minun kimppuuni?”
Galahad virkkoi.

“Aiomme niinkin”, he vastasivat, “siitä saat olla varma.”

Galahad syöksyi heitä kohden peitsi tanassa ja sysäsi etumaisen
maahan, niin että hän melkein katkaisi kaulansa, ja sen perästä
iskivät toiset veljet Galahadin kilpeen niin rajusti peitsensä,
että ne katkesivat. Silloin Galahad paljasti miekkansa ja ahdisti
heitä niin kiivaasti, että oli oikein ihmeellistä sitä katsella,
ja sillä tapaa hän suurella voimallaan pakoitti heidät pakenemaan
taistelutantereelta. Ja hän ajoi heitä takaa, mutta he ennättivät
hänen edellään linnan sisään ja ajaa karauttivat suoraan läpi linnan,
ja pääsivät pakoon toisesta portista.

Siellä Galahad herra silloin kohtasi erään hengelliseen pukuun
puetun vanhuksen, joka sanoi: “Herra, tässä saat linnan avaimet.”
Sitten Galahad avasi portit ja silloin paljo kansaa tungeskeli hänen
ympärilleen, niin ettei hän voinut laskeakaan, kuinka monta niitä oli.

“Herra”, sanoivat he kaikki, “te olette tervetullut, sillä kauan me
olemme täällä vapautustamme odottaneet.”

Sitten tuli hänen luokseen muuan vallasnainen. “Nuo ritarit ovat
kyllä paenneet”, hän virkkoi, “mutta he tulevat tänä yönä takaisin ja
alottavat taas ilkeitä tapojansa.”

“Mitä te tahdotte minua tekemään?” kysyi Galahad.

“Että te lähetätte hakemaan tänne kaikki ne ritarit, jotka ovat tämän
linnan vasalleja ja vannotatte heitä, että he taas ottavat käytäntöön
ne tavat, joita täällä entisaikaan harjoitettiin.”

“Sen teen mielelläni”, Galahad virkkoi.

Nainen toi hänelle norsunluisen torven, joka oli runsaasti kullalla
koristeltu, ja virkkoi: “Herra, puhaltakaa tätä torvea; sen ääni
kuuluu kahden penikulman päähän linnan ympäristöön.”

Kun Galahad oli puhaltanut torvea, niin hän meni lepäämään, ja
silloin hänen luokseen tuli muuan pappi, joka kertoi hänelle linnan
tarinan:

“Siitä on juuri seitsemän vuotta”, hän virkkoi, “kun nämä seitsemän
veljestä tähän linnaan tulivat ja asettuivat asumaan Lianor herttuan
luokse, joka oli kaiken tämän maan herra. Kun he näkivät herttuan
tyttären, joka oli sangen kaunis nainen, niin he olisivat tahtoneet
kaikki hänet naida ja lopulta he joutuivat kiivaaseen kahakkaan
keskenänsä. Herttua olisi hyvyydessään eroittanut heidät, mutta
kiukuissaan nämä löivät hänet ja hänen vanhimman poikansa kuoliaaksi.
Sitten he anastivat tytön ja kaikki linnan aarteet. Senjälkeen he
suurella voimallaan pitivät kaikkia tämän linnan ritareita ankarassa
kurissa ja kiristyksessä ja sen ohella he ryöstivät ja rosvosivat
rahvas raukalta kaikki mitä sillä oli. Niin tapahtui yhtenä päivänä,
että herttuan tytär sanoi: ‘Te olette tehneet minulle suurta
vääryyttä, kun surmasitte minun oman isäni ja minun veljeni ja
pidätte tällä tapaa meidän maitamme hallussanne. Mutta te ette saa
pitää tätä linnaa monta vuotta, sillä tulee ritari, joka teidät on
voittava.’ Siten hän ennusti seitsemän vuotta sitten. ‘Vai niin’,
sanoivat nuo seitsemän ritaria, ‘koska te niin sanotte, niin ei
yksikään lady eikä ritari saa kulkea tämän linnan ohi, vaan on heidän
jääminen tänne vastoin tahtoansa, taikka sitten kuoleminen, kunnes se
ritari tulee, jonka kautta me tämän linnan menetämme.’ Senvuoksi tätä
linnaa kutsutaan Neitojen linnaksi, sillä moni kaunis lady on täällä
perikatoon joutunut.”

“Vai niin”, virkkoi Galahad, “onko täällä myös se neito, jonka tähden
tämä linna menetettiin?”

“Ei ole”, pappi virkkoi, “hän kuoli ennenkuin kolme yötä oli kulunut
tuon ennustuksen jälkeen. Ja siitä asti nuo ritarit ovat pitäneet
vankeudessa hänen nuorempaa sisartansa, joka monen muun ladyn kanssa
täällä kärsii suurta vaivaa ja kidutusta.”




Sillä aikaa maan ritarit olivat saapuneet. Silloin Galahad pani
heidät tunnustamaan valtiaakseen herttuan nuoremman tyttären, joka
vielä oli elossa, ja vannomaan hänelle uskollisuudenvalan, ja hän
tyynnytti ja rohkaisi suuresti heidän mieliään. Ja seuraavana aamuna
muuan mies toi viestejä että Gawaine, Gareth ja Uwaine olivat
surmanneet nuo seitsemän veljestä.

“Hyvin tehty!” Galahad virkkoi ja otti varuksensa ja ratsunsa ja
sanoi hyvästi Neitojen linnalle.