Näky metsäkappelissa

Jätettyään Neitojen linnan Galahad herra ratsasti, kunnes hän
saapui avaraan metsään, ja siellä hän kohtasi Lancelot herran ja
Percival herran, mutta he eivät tunteneet häntä, sillä hän oli äsken
muuttanut pukua. Lancelot herra ratsasti oikopäätä häntä kohden ja
katkaisi peitsensä häneen ja Galahad herra iski häntä niin ankarasti
takaisin että ratsu ja mies kaatuivat maahan. Sitten hän veti
huotrasta miekkansa ja kääntyi Percival herraan päin ja iski häntä
kypäriin, niin että se halkesi teräslakkiin asti; jollei miekka olisi
luiskahtanut syrjään, niin Percival herra olisi saanut surmansa;
iskun voimasta hän nyt suistui maahan.

Tämä aseleikki tapahtui erään luostarin edustalla, jossa asui muuan
erakkonainen, joka oli Percival herran oikea täti, vaikkei hän sitä
sillä hetkellä tietänyt. Kun erakkonainen näki Galahadin, niin hän
sanoi: “Jumala olkoon sinun kanssasi, maailman paras ritari! Oi,
aivan varmaan”, hän sanoi kovalla äänellä, niin että Lancelot ja
Percivalkin sen saattoivat kuulla, “jos nuo molemmat ritarit olisivat
tunteneet sinut niin hyvin kuin minä, niin he eivät olisi hyökänneet
sinun päällesi.”

Kuullessaan hänen siten puhuvan, Galahad pelkäsi kovin tulevansa
tunnetuksi ja ratsasti senvuoksi äkkipikaa pois. Silloin molemmat
ritarit huomasivat, että heidän voittajansa oli Galahad, ja he
hyppäsivät ratsuilleen ja karauttivat kiivaasti hänen peräänsä, mutta
hän oli jo poissa näkyvistä. Niin he kääntyivät takaisin apein mielin.

“Kyselkäämme jotain tietoja tuolta erakkonaiselta”, Percival virkkoi.

“Tehkää niin, jos teitä haluttaa”, Lancelot virkkoi, mutta kun
Percival meni erakon asuntoon, niin hän jatkoi matkaansa yksinään.
Ristiin ja rastiin hän ratsasti jylhässä metsässä, eikä seurannut
mitään polkua, vaan kulki sattuman varassa. Viimein hän saapui
jykevälle ristille, joka osoitti kahta erämaahan vievää tietä; ristin
vieressä oli kivi, joka oli marmoria, mutta oli niin pimeä, että
Lancelot herra ei voinut sitä oikein nähdä.

Lancelot herra katseli ympärilleen, ja lähettyvillä hän näki vanhan
kappelin, jossa toivoi tapaavansa väkeä. Hän sitoi ratsunsa puuhun ja
otti kypärin päästänsä ja ripusti oksaan. Sitten hän meni kappelin
ovelle, mutta näki että se olikin autio ja tyhjä. Ja katsoessaan
sisään hän näki kauniin alttarin, joka oli komeasti koristeltu
pelkällä silkillä, ja alttarilla seisoi loistava kynttilänjalka,
jossa oli kuusi isoa kynttilää, ja kynttilänjalka oli hopeasta.

Kun Lancelot herra näki tuon valon, niin hänen teki kovasti mielensä
mennä kappeliin, mutta hän ei löytänyt paikkaa, johon olisi astunut,
ja se suretti ja ihmetytti häntä suuresti. Hän palasi ratsunsa luo,
otti pois satulan ja suitset ja antoi sen mennä syömään; sitten hän
irroitti kypärinsä ja riisui vyöltään miekkansa ja paneutui maata
kilvelleen marmoriristin eteen.

Niin hän vaipui uneen ja puoleksi valveilla puoleksi unissaan hän
näki näyn.

Hän näki kulkevan ohitsensa kaksi hevosta, sangen kaunista ja
valkoista, jotka kantoivat paaria ja paareilla makasi sairas ritari.
Tultuaan lähelle ristiä paarit seisahtuivat, ja Lancelot herra kuuli
ritarin sanovan:

“Oi, laupias Jumala, koska pääsen minä tästä vaivasta? Ja koska se
pyhä astia on näyttäytyvä, jonka kautta minä armon saan? Sillä kauan
olen minä tätä saanut kärsiä pienen hairahduksen takia.”

Sillä tapaa ritari kotvan aikaa valitteli, ja Lancelot herra kuunteli
häntä.

Sitten Lancelot herra näki kynttilänjalan kuusine vahakynttilöineen
tulevan marmoriristin eteen, eikä hän nähnyt ketään, joka sitä
kantoi. Samoin tuli sinne hopeainen pöytä ja Pyhän Graalin pyhitetty
astia, jotka Lancelot oli entisaikaan nähnyt Pelles kuninkaan
huoneessa.

Samassa sairas ritari nousi ja kohotti molemmat kätensä ja rukoili
Jumalaa ja polvistuen hän suuteli pyhää astiaa ja hetikohta hän
parani.

“Herra Jumala, minä kiitän sinua, sillä minä olen parantunut tästä
sairaudesta”, hän virkkoi.

Ja kun Pyhä Graal oli ollut ulkona pitkän aikaa, se meni taas
kappeliin kynttilänjalkoineen ja kynttilöineen, niin ettei Lancelot
herra tietänyt, minne se joutui. Sillä hän oli oman synnillisyytensä
tunnon painama, eikä hänellä ollut voimaa nousta seuratakseen pyhää
astiaa.

Silloin sairas ritari nousi ja suuteli ristiä ja asemies toi hänelle
hänen varuksensa ja kysyi, kuinka herransa jaksoi.

“Totisesti, Jumalan kiitos, oikein hyvin”, tämä vastasi, “pyhä astia
paransi minut. Mutta minä ihmettelen suuresti tuota nukkuvaa ritaria,
jolla ei ollut voimaa herätä, kun tämä pyhä astia tänne tuotiin.”

“Uskallanpa varmasti vakuuttaa”, virkkoi asemies, “että hänessä asuu
jokin kuoleman synti, jota hän ei koskaan ole katunut.”

“Kautta kunniani”, ritari virkkoi, “ken hän lieneekin, onneton hän
on; minusta näyttää, että hän on Pyöreän pöydän ritareita, jotka ovat
lähteneet Pyhän Graalin etsintään.”

“Herra”, virkkoi asemies, “kas tässä ovat kaikki teidän aseenne
paitsi kypäriänne ja miekkaanne, ja senvuoksi te minun mielestäni
voisitte nyt ottaa tuon ritarin kypärin ja miekan.”

Niin ritari teki sen; ja kun hän oli täysissä aseissa, niin hän otti
myös Lancelot herran ratsun, sillä se oli parempi kuin hänen omansa.
Ja niin hän ja hänen seuralaisensa lähtivät ristiltä.

You may also like