Morgan le Fayn juomasarvi

Kun he olivat saattaneet asiat oikein päin Itkujen linnassa, niin
Tristram herra ja Kaunis Iseult lähtivät taas merelle, ja tulivat
Cornwalliin, jossa kaikki paroonit olivat heitä vastassa. Ja Mark
kuningas ja Kaunis Iseult naitettiin komeasti ja suurella loistolla.

Mutta sen taikajuoman tähden, jonka he olivat juoneet, Tristram herra
ja Kaunis Iseult yhä rakastivat hellästi toisiaan, ja kaiken elämänsä
ajan Tristram herra pysyi Iseult kuningattaren uskollisena ritarina
ja aina valmiina tekemään hänen laillista palvelustaan.

Kerran kun Kauniin Iseultin vanha vihamies, saraseeniritari Palamides
vei hänet pois, eikä kukaan muu Markin hovissa ollut kylliksi
voimakas häntä pelastamaan, niin Tristram herra ratsasti heidän
peräänsä ja vapautti Kauniin Iseultin linnasta, jonne hänet oli
suljettu vankeuteen, ja olisi tappanut Palamides herran, jollei
Kaunis Iseult olisi pyytänyt häntä säästämään tämän henkeä. Sillä
Palamides herra ei ollut kääntynyt kristinuskoon, ja Kaunis Iseult
ei tahtonut että hän kuolisi saraseenina. Kauniin Iseultin tähden
Tristram lakkasi taistelemasta, ja sen sijaan että hänet olisi
tapettu, Palamides herra käskettiin lähtemään maasta, minkä hän
tekikin, vaikka kovin vastoin tahtoansa.

Kun tuo pakanaritari oli sangen raskaalla mielellä lähtenyt, niin
Tristram otti kuningattaren ja vei hänet takaisin Mark kuninkaalle,
ja suuri oli siellä ilo ja riemu kuningattaren takaisin tulosta.
Ketäpä silloin pidettiin hyvänä, jollei Tristram herraa! Sillä tapaa
ison aikaa kaikki oli pelkkää iloa ja riemua.

Mutta Mark kuninkaan hovissa oli muuan Tristram herran läheinen
serkku, nimeltä Andred herra, ilkeä ja häijy mies. Hän kadehti ja
vihasi Tristram herraa, koska tämä viimemainittu oli niin uljas ja
jalo ritari, että jokainen häntä rakasti. Andred herra ei uskaltanut
julkisesti riidellä hänen kanssaan, mutta hän väijyi ja vaani häntä
alinomaa saadakseen hänet kiinni jostain salaisesta hairahduksesta,
niin että hän saattaisi panetella häntä hänen enolleen. Ja Mark
kuningas oli liiankin halukas uskomaan Tristramista kaikkea pahaa,
sillä hän oli mustasukkainen sisarenpojalleen eikä ollut unhoittanut
sitä vanhaa vihaa, jota hän kantoi häntä vastaan.

Niin tapahtui eräänä päivänä, että Tristram herra puheli Iseult
kuningattaren kanssa, ja Andred herra huomasi heidät, ja toivoen
saavansa vahinkoa aikaan hän meni ja kertoi sen kuninkaalle. Silloin
Mark kuningas tuli kauheasti raivoissaan, miekka kädessä, ja kutsui
Tristramia “kavalaksi petturiksi” ja olisi lyönyt hänet siinä
paikassa kuoliaaksi. Mutta Tristram oli liian lähellä ja väisti
miekan ja tempasi sen kuninkaan kädestä.

“Missä ovat minun ritarini ja minun mieheni?” kuningas sanoi. “Minä
käsken teitä tappamaan tuon petturin!”

Mutta ei yksikään heistä liikahtanut.

Kun Tristram herra näki ettei yksikään noussut häntä vastaan, niin
hän oli iskevinään kuningasta miekalla, jonka tähden Mark pakeni.
Silloin Tristram meni pois ja asesti itsensä ja ottaen ratsunsa ja
miehensä hän lähti metsään.

Mark kuningas lähetti monta ritaria hänen peräänsä, mutta Tristram
herra tappoi kaksi ja haavoitti vielä enemmän, eikä yksikään heistä
voinut voittaa häntä. Silloin Mark kuningas kutsui neuvoskuntansa
kokoon ja kysyi parooneiltaan neuvoa, mitä olisi paras tehdä Tristram
herran suhteen.

“Herra”, paroonit sanoivat, ja varsinkin Dinas herra, hovimestari,
“me neuvomme teitä haetuttamaan Tristram herran metsästä, sillä me
tahtoisimme saada teidän tietoonne, että moni mies menee Tristram
herran puolelle, jos häntä kovin ahdistetaan. Teidän tulee tietää,
herra, että Tristramia pidetään voittamattomana ja verrattomana
kaikkien kristittyjen ritarien joukossa, ja voimassa ja rohkeudessa
ei ole ketään hänen kaltaistaan, jollei ehkä Järven herra Lancelot.
Jos hän lähtee teidän hovistanne ja menee Arthur kuninkaan hoviin,
niin, huomatkaa tarkoin, hän löytää sieltä sellaisia ystäviä, että
vähät hän välittää teidän ilkeydestänne. Sentähden, herra, me
neuvomme teitä ottamaan hänet suosioonne.”

“Suostun mielelläni siihen, että häntä lähetetään hakemaan, että
meistä taas tulisi ystävät”, kuningas sanoi.

Silloin paroonit lähettivät hakemaan Tristramia varman
suojelussaattueen turvissa. Kun ritari palasi hoviin, niin hänet
lausuttiin tervetulleeksi; ei puhuttu mitään siitä, mitä oli
tapahtunut, ja pantiin toimeen urheiluja ja huvituksia; kuningas ja
kuningatar menivät metsästämään ja Tristram meni heidän mukaansa.

Siihen aikaan Morgan le Fay, tuo Arthur kuninkaan häijy sisar,
lähetti lahjan veljelleen. Se oli kaunis, kullalla kirjaeltu
juomasarvi ja sillä luultiin olevan jokin taikavoima, niin että
ei kukaan lady eikä aatelisnainen voinut siitä juoda, jollei hän
uskollisesti rakastanut miestänsä; jollei hän rakastanut miestänsä,
niin silloin kaikki juoma läikähti maahan. Koska Morgan le Fay vihasi
Guinevere kuningatarta, niin hän oli lähettänyt tämän maljan Arthur
kuninkaalle, toivoen saavansa ilkeillä taikakeinoillaan jotain pahaa
aikaan.

Lähettiläs, joka kantoi sarvea, sattui kohtaamaan erään Mark
kuninkaan ritarin, Lamorak herran, jonka Tristram herra oli äskettäin
kaatanut jossain turnajaisissa ja joka halusi saada kostaa. Kun
hän tunsi Mark kuninkaan vihan Tristram herraa kohtaan ja hänen
kateutensa sen vuoksi että kaikki Tristramia rakastivat, niin
Lamorak herran mielestä oli oiva tuuma anastaa sarvi ja lähettää
se Mark kuninkaalle ja saada hänet koettamaan sitä keinoa Iseult
kuningattaren suhteen. Hän uhkasi tappaa lähettilään, jollei tämä
tottelisi hänen käskyänsä, ja noiduttu sarvi annettiin senvuoksi Mark
kuninkaalle.

Kuningas pani Iseult kuningattaren juomaan siitä, ja samoin
sata hovin ladyä, ja vain neljä heistä saattoi juoda maahan
läikäyttämättä. Silloin tuo julma kuningas vannoi raivoissaan
sellaisen valan, että Iseult ja kaikki toiset ladyt piti poltettaman
kuoliaaksi.




Mutta paroonit kokoontuivat yhteen ja sanoivat suoraan, etteivät
he salli polttaa noita ladyjä noituudella tehdyn juomasarven
takia, jonka oli lähettänyt ilkein velhonainen mitä maa päällään
kantoi. Sillä tuo sarvi ei tehnyt suinkaan mitään hyvää, vaan sai
alinomaan aikaan riitaa ja toraa, ja koko ikänsä Morgan le Fay oli
ollut kaikkien rehellisten ja hyvänsuopain ihmisten vihollinen. Ja
monet ritarit vakuuttivat, että jos he vain koskaan kohtaisivat
Morgan le Fayn, niin he osoittaisivat hänelle kaikkea muuta kuin
kohteliaisuutta.

Tristram herrakin oli hyvin suutuksissaan siitä että Lamorak herra
oli lähettänyt sarven Mark kuninkaalle, sillä hän arvasi että sillä
oli aiottu tuottaa hänelle ikävyyksiä.