Lancelot herran katumus

Silloin Lancelot herra heräsi heti ja nousi ja mietti mielessään,
mitä hän oli nähnyt ja oliko se unta vai ei. Samassa hän kuuli äänen,
joka sanoi:

“Lancelot, sinä olet kovempi kuin kivi ja kitkerämpi kuin on puu ja
paljaampi ja kuivempi kuin on viikunapuu! Lähde senvuoksi täältä ja
poistu tästä pyhästä paikasta.”

Kun Lancelot herra kuuli sen, niin hänen mielensä kävi kovin apeaksi,
eikä hän tietänyt mitä tehdä; niin hän nousi katkerasti itkien ja
kirosi sitä hetkeä, jolloin oli syntynyt, sillä hän luuli, ettei
hän koskaan enää pääsisi kunniaan. Sillä nuo sanat tunkivat hänen
sydämeensä, ja viimein hän ymmärsi, miksi häntä siten oli nimitetty.

Hän meni hakemaan kypäriänsä, miekkaansa ja ratsuansa, mutta huomasi,
että ne kaikki oli viety pois. Silloin hän kutsui itseään kurjaksi
raukaksi ja onnettomimmaksi kaikista ritareista. “Syntini ja
pahuuteni ovat minut saattaneet suureen häpeään”, hän virkkoi. “Sillä
kun minä etsin maallisia seikkailuja maallisia haluja tyydyttääkseni,
niin minä ne aina sain suoritetuiksi ja pääsin joka paikassa voitolle
enkä koskaan missään ottelussa joutunut tappiolle, oli se sitten
oikea tai väärä. Ja nyt minä rupesin etsimään pyhiä seikkailuja,
mutta minä näen ja ymmärrän, että minun vanha syntini esti minua ja
saattoi minut häpeään, niin ettei minulla ollut voimaa liikahtaa eikä
puhua, kun tuo pyhä astia ilmestyi minun eteeni.”

Sillä tapaa hän murehti, kunnes päivä koitti ja hän kuuli pienen
linnun laulavan; silloin hän sai hiukan lohdutusta.

Mutta kun Lancelot herra oli kadottanut ratsunsa ja aseensa, niin
hän tajusi, että Jumala oli häneen tyytymätön. Hän lähti ristiltä
jalkaisin metsään ja saapui aamun sarastaessa korkealle kukkulalle,
jolla muuan erakko asui. Lancelot tapasi erakon juuri aamuhartauttaan
alkamassa ja polvistui hänen kanssaan ja huusi Herralta armoa pahojen
tekojensa tähden. Kun heidän rukouksensa oli päättynyt, niin Lancelot
puhui erakolle ja pyysi häntä kristillisestä rakkaudesta kuulemaan
hänen elämänsä tarinaa.

“Varsin mielelläni”, virkkoi erakko. “Ettekö te ole Arthur kuninkaan
hovista ja Pyöreän pöydän ritareita?”

“Olen kyllä ja minun nimeni on Järven Lancelot, josta on sangen paljo
puhuttu, ja nyt minun hyvä onneni on muuttunut, sillä minä olen
kaikkein kurjin mies maailmassa.”

Erakko katsoi häneen ja ihmetteli, miksi hän oli niin alakuloinen.

“Herra”, erakko virkkoi, “teidän tulisi kiittää Jumalaa enemmän kuin
kenenkään muun, sillä Hän on antanut teidän saada enemmän maallista
kunniaa, kuin kenenkään muun ritarin maan päällä. Mutta teidän
röyhkeytenne, kun te, vaikka vielä vaelsitte kuoleman synnissä,
uskalsitte katsella Hänen pyhää kalkkiansa, oli syynä, ett’ette
saanut nähdä sitä maallisilla silmillä. Sillä Hän ei näyttäydy
siellä, missä on moisia syntisiä, muuten kuin heidän turmiokseen
ja suureksi häpeäkseen. Eikä ole ketään ritaria maan päällä, jonka
tulisi kantaa Jumalalle sellaista kiitosta, kuin teidän. Sillä Hän on
antanut teille kauneutta ja komean ulkomuodon ja suurta väkevyyttä,
enemmän kuin kenellekään muulle ritarille, ja senvuoksi te olette
enemmän velvollinen, kuin kukaan muu, Jumalaa rakastamaan ja Häntä
pelkäämään; sillä vähä teitä auttaa voimanne ja miehuutenne, jos
Jumala on teitä vastaan.”

Silloin Lancelot herra itki suuresti murheissaan ja virkkoi: “Minä
tunnen ja tiedän kyllä, että te minulle totta puhutte.”

“Herra”, virkkoi tuo hyvä mies, “älkää salatko minulta yhtäkään
vanhaa syntiänne.”

“Totisesti, tuiki haluton olen niitä tunnustamaan”, Lancelot herra
sanoi. “Sillä neljääntoista vuoteen en ole mitään tunnustanut ja
senvuoksi minä nyt valitan häpeääni ja onnettomuuttani.”

Silloin Lancelot herra kertoi erakolle koko elämänsä ja kuinka hän
rakasti kuningatarta yli kaiken määrän ja oli rakastanut kauemmin,
kuin hän saattoi vuosia laskea.

“Ja kaikki suuret asetekoni, joita minä olen tehnyt, tein minä
enimmästä päästä kuningattaren vuoksi ja hänen tähtensä minä
taistelin, oli se sitten väärin tai oikein; enkä minä milloinkaan
taistellut vain Jumalan kunniaksi, vaan voittaakseni itselleni
kunniaa ja mainetta; ja vähä taikka en ensinkään minä siitä kiitin
Jumalaa.” Sitten Lancelot herra sanoi: “Minä pyydän teitä neuvomaan
minua.”

“Tahdon neuvoa teitä”, erakko virkkoi, “jos te lupaatte minulle,
ett’ette ikinä mene tuon kuningattaren lähettyville, jos vain voitte
sitä välttää.”

Silloin Lancelot herra lupasi hänelle lujasti, ettei hän menisi.

“Katsokaa että teidän sydämenne ja suunne sitä noudattaa”, virkkoi
tuo hyvä mies, “ja minä vakuutan teille, että saatte enemmän kunniaa,
kuin teillä konsanaan on ollut.”

“Minä ihmettelen, mikä se ääni oli, joka sanoi minulle nuo
kummalliset sanat, mitkä teille kerroin”, virkkoi Lancelot herra.

“Älä ihmettele”, erakko virkkoi, “sillä näkyy kyllä, että Jumala
sinua rakastaa. Ihmiset saattavat tuntea, että kivi on kova ja toinen
laji kovempi kuin toinen, — sillä tarkoitetaan _sinua_, Lancelot
herra. Sillä sinä et tahtonut luopua synnistäsi, vaikka Jumala oli
suonut sinulle niin paljo hyvyyttä; sen vuoksi sinä olet kovempi
kuin kivi; etkä sinä tahtonut pehmetä, et vedellä etkä tulella, —
ja senvuoksi Pyhä Henki ei voinut astua sinun sydämeesi. Huomaa
nyt tarkoin; koko maailmassa ei ole yhtäkään ritaria, jolle meidän
Herramme olisi osoittanut niin suurta armoa, kuin hän on sinulle
osoittanut. Sillä Hän on antanut sinulle kauneutta ja komean
ulkomuodon; Hän on antanut sinulle ymmärrystä eroittaa hyvän pahasta;
Hän on antanut sinulle miehuutta ja rohkeutta; ja on antanut sinun
otella niin uljaasti, että sinä joka kerta olet päässyt voitolle
taisteluissa. Ja nyt meidän Herramme ei tahdo enää kärsiä sinua
enempää, vaan sinä olet tunteva Hänen kätensä lepäävän raskaana
päälläsi, jos tahdot taikka et.

“Ja miksi tuo ääni kutsui sinua kitkerämmäksi kuin puu; — missä
sangen paljo syntiä asustaa, siellä saattaa olla vain vähä makeutta,
ja senvuoksi sinua verrataan vanhaan lahoon puuhun. Nyt olen
selittänyt sinulle, minkä vuoksi sinä olet kovempi kuin kivi ja
kitkerämpi kuin puu.

“Nyt selitän sinulle, minkä vuoksi sinä olet paljaampi ja kuivempi
kuin viikunapuu. Tapahtui, että meidän Herramme palmusunnuntaina
saarnasi Jerusalemissa, ja siellä Hän näki kansassa kaikellaista
kovasydämisyyttä, ja siellä Hän ei koko kaupungissa löytänyt
ainoatakaan, joka olisi antanut Hänelle yösijaa. Silloin Hän meni
kaupungin ulkopuolelle ja näki keskellä tietä viikunapuun, joka oli
varsin kaunis ja runsailla lehdillä varustettu, mutta siinä ei ollut
yhtäkään hedelmää. Silloin meidän Herramme kirosi sen puun, joka ei
kantanut hedelmää, — ja viikunapuulla tarkoitettiin Jerusalemia,
joka kantoi lehtiä, mutta ei hedelmiä. Niin sinäkin, Lancelot
herra; kun Pyhä Graal tuotiin sinun eteesi, niin Se ei löytänyt
sinussa yhtään hedelmää eikä hyvää aivoitusta, vaan sinä olit synnin
saastuttama.”




“Totisesti”, Lancelot herra virkkoi, “kaikki mitä te olette puhunut,
on totta; ja tästä lähtien minä aion Jumalan avulla elää paremmin
kuin tähän asti olen elänyt ja noudattaa ritarillisuutta ja tehdä
asetekoja.”

Silloin tuo hyvä mies määräsi Lancelot herran suorittamaan sellaisen
katumusteon kuin hän saattoi tehdä ja käski hänen noudattaa
ritarillisuutta; ja niin hän antoi hänelle siunauksensa ja pyysi
Lancelot herraa viipymään luonansa koko sen päivän.

“Mielelläni sen teen”, Lancelot herra virkkoi, “sillä minulla ei ole
kypäriä, eikä ratsua eikä miekkaa.”

“Älkää sitä huolehtiko”, tuo hyvä mies virkkoi, “ennen huomispäivän
iltaa hankin teille ratsun ja kaikki mitä tarvitsette.”

Ja Lancelot herra katui kovasti kaikkia entisiä rikoksiaan.