Kummallinen kultakruunu

Heti kun asemies kuuli, mitä valkoinen ritari sanoi Galahadille,
hyppäsi hän alas hevosensa selästä ja polvistui Galahadin jalkojen
juureen ja pyysi että hän saisi kulkea hänen kerallaan, kunnes
Galahad olisi tehnyt hänet ritariksi. “Ja sitä arvoa olen Jumalan
avulla kunniassa pitävä”, hän lisäsi. Niin Galahad herra suostui
hänen anomukseensa. Sitten he palasivat siihen luostariin, josta
olivat tulleet, ja suuresti iloittiin Galahad herrasta, ja siellä he
lepäsivät sen yötä.

Aamulla Galahad ritaroitsi asemiehen, ja kysyi hänen nimeänsä ja
mistä suvusta hän polveusi.

“Herra”, tämä virkkoi, “ihmiset kutsuvat minua Saaren Meliaaksi ja
minä olen Denmarkin kuninkaan poika.”

“Vai niin, jalo herra”, Galahad virkkoi, “koska te polveudutte
kuninkaista ja kuningattarista, niin katsokaa että kunnialla kannatte
ritariarvoa, sillä teistä pitää tulla kaiken ritariuden esikuva.”

“Herra, te puhutte totta”, Melias virkkoi. “Mutta koska te olette
tehnyt minut ritariksi, niin teidän pitää suostua minun ensimäiseen
pyyntööni, jos se on kohtuullinen.”

“Se on totta”, Galahad sanoi.

“Sallitteko sitten minun ratsastaa kerallanne Pyhää Graalia
etsimään?” kysyi Melias.

Ja Galahad suostui siihen.

Melias herralle tuotiin sitten varukset, peitsi ja ratsu, mutta
Galahad herra ja hän saivat ratsastaa koko viikon, ennenkuin
kohtasivat mitään seikkailuja.

Eräänä maanantaina aamulla varhain, lähdettyään eräästä luostarista,
he tulivat ristille, josta lähti kaksi tietä, ja siinä ristissä oli
kirjoitus, joka kuului näin:

“Te vaeltavat ritarit, jotka etsitte seikkailuja, tässä näette kaksi
tietä: toista tietä kielletään kulkemasta, sillä kenkään ei ole siltä
tieltä palaava, jollei hän ole hyvä mies ja uljas ritari; ja se joka
kulkee tätä vasemmalla kädellä olevaa tietä, ei myöskään helposti
voita mainetta, sillä pian tälläkin tiellä häntä koetellaan.”

“Herra”, Melias sanoi Galahadille, “sallitteko minun kulkea tätä
vasemmalla kädellä olevaa tietä, sillä minä tahtoisin koetella
voimiani?”

“Olisi parempi, jos ette sitä tietä ratsastaisi”, Galahad virkkoi,
“sillä minusta tuntuu, että minä selviäisin siitä paremmin kuin te.”

“Ette suinkaan, herrani, minä pyydän, että te antaisitte minun mennä
sitä tietä.”

“No, menkää sitten Jumalan nimessä”, virkkoi Galahad.

Silloin Melias ratsasti vanhaan metsään, ja sen kautta hän matkasi
kaksi päivää ja enemmänkin, kunnes hän saapui eräälle vehmaalle
niitylle, jossa oli kaunis oksista tehty maja. Ja hän näki majassa
tuolin, jolla oli erittäin hienosti tehty kultainen kruunu. Siellä
oli myös pöytäliinoja levitetty maahan, ja niille oli asetettu monta
herkullista ruokalajia.

Melias herra katseli sitä kummaa ja ihmetteli. Hänen ei ollut nälkä,
mutta hänen teki kovasti mielensä kultakruunua, ja niin hän kumartui,
otti sen käteensä ja ratsasti tiehensä. Mutta pian hän näki ritarin,
joka tuli ratsastaen hänen perässään ja huusi:

“Ritari, heittäkää käsistänne se kultakruunu, joka ei ole teidän, ja
puolustautukaa!”

“Hurskas taivaan Herra, auta ja varjele juuri lyötyä ritariasi!”
rukoili Melias.

Sitten he hoputtivat ratsujaan, ja tuo toinen ritari pisti keihäänsä
Melias herran panssaripaidan ja vasemman kyljen läpi, niin että
tämä vaipui henkitoreissaan maahan. Ritari otti kultakruunun ja
meni tiehensä, ja Melias herra jäi maahan makaamaan eikä voinut
liikahtaakaan.

Silloin sattui kaikeksi onneksi Galahad herra tulemaan sitä tietä ja
hän näki Meliaan makaavan maassa kuoleman kielissä.

“Oi Melias, kuka teidät on haavoittanut?” hän virkkoi. “Olisi ollut
parempi ratsastaa toista tietä.”

“Herra, älkää Jumalan tähden jättäkö minua tähän metsään kuolemaan”,
Melias sanoi, “vaan viekää minut tuonne läheiseen luostariin, että
voisin ripittää itseni ja saisin taivaallista lohdutusta.”

“Se on tapahtuva”, virkkoi Galahad, “mutta missä on se, joka teidät
haavoitti?”

Sillä hetkellä Galahad herra kuuli läpi puiden äänekkään huudon:
“Ritari, pysy loitolla minusta!”

“Oi, herra, varjelkoon!” Melias virkkoi, “tuo se on, joka minut löi
tantereeseen.”

“Herra ritari, tulkaa turmioonne!” Galahad herra vastasi.

Sitten he kumpikin kannustivat hevosiaan ja syöksyivät yhteen, ja
Galahad työnsi peitsensä niin rajusti vieraaseen ritariin, että se
meni läpi tämän toisen olan ja vei hänet maahan ratsun selästä ja
siinä putoomuksessa Galahadin peitsi katkesi. Samassa ryntäsi toinen
ritari esiin puiden takaa ja katkaisi peitsensä Galahadiin, ennenkuin
tämä oli ennättänyt kääntyäkään. Silloin Galahad paljasti miekkansa
ja löi poikki ritarin vasemman käsivarren, ja silloin ritari pakeni.

Ajettuaan häntä takaa jonkun matkaa, Galahad herra palasi Meliaan
luo ja asetti hänet varovasti ratsulleen, hyppäsi hänen taakseen ja
piti häntä sylissään ja vei hänet luostariin. Siellä hänen haavaansa
huolellisesti hoidettiin, ja muuan vanha munkki, joka oli entisaikaan
ollut ritarina, sanoi Galahadille, että hän toivoi haavan paranevan
noin kuudessa viikossa. Galahad herra oli iloinen sen kuullessaan ja
sanoi että hän jäisi luostariin kolmeksi päivää.




Kolmen päivän kuluttua hän sanoi: “Nyt minä tahdon lähteä, sillä
minulla on paljon tekemistä; moni oiva ritari näkee sangen paljo
vaivaa sen asian tähden, ja tämä ritari ja minä olimme myös Pyhää
Graalia etsimässä.”

“Syntiensä vuoksi hän sillä tapaa haavoittui”, virkkoi muuan vanhus.
“Ja ihmettelenpä”, hän lisäsi Meliaalle, “kuinka te uskalsitte ottaa
vastaan ritariuden korkean arvon, ripittämättä itseänne synneistänne,
ja se juuri oli syynä siihen, että niin ankarasti haavoituitte.
Sillä oikealla kädellä oleva tie osoittaa meidän Herramme Jesuksen
Kristuksen valtatietä ja hurskaasti ja hyvin elävän ihmisen tietä.
Ja se toinen tie osoittaa syntisten ja harhauskoisten tietä. Ja kun
perkele näki teidän ylpeytenne ja röyhkeys vietteli teidät Pyhän
Graalin etsintään, niin sen tähden te jouduitte häviöön, sillä sitä
työtä ei saa suorittaa kukaan muu kuin jaloavuinen ihminen.”

“Niin myöskin ristin kirjoitus tarkoitti taivaallisia tekoja ja
ritarillisia tekoja Jumalan töissä, eikä ritarillisia tekoja
maailmallisissa töissä; ja ylpeys on kaikkien kuolemansyntien pää,
joka saattoi sinun, Melias, lähtemään pois Galahad herran seurasta.
Ja kun sinä otit kultakruunun, niin sinä teit ahneuden ja varkauden
synnin. Ne eivät olleet ritarillisia tekoja. Ne molemmat ritarit,
joita vastaan Galahad, tuo pyhä ritari, taisteli, tarkoittivat niitä
molempia kuolemansyntejä, ylpeyttä ja ahneutta, jotka asustivat
Melias herrassa, ja he eivät voineet vastustaa Galahad herraa, sillä
hän on ilman kuolemansyntejä.”

Nyt Galahad herra lähti heidän luotansa ja sanoi heille kaikille
hyvästi.

“Herrani Galahad”, Melias virkkoi, “niin pian kuin vain voin
ratsastaa, olen etsivä teidät.”

“Jumala suokoon teille terveyttä”, virkkoi Galahad, ja otti ratsunsa
ja lähti.

You may also like