Kuinka Galahad herra näki Pyhän Graalin

Jätettyään Lancelot herran, Galahad ratsasti turhaan monta
päivänmatkaa. Minne hän vain meni, niin kummallisia merkkejä ja
ihmeitä seurasi häntä, mutta vielä hän ei kuitenkaan ollut nähnyt
Pyhän Graalin ilmestystä.

Tapahtuipa eräänä päivänä, että kun hän ratsasti ulos suuresta
metsästä, hänet yllätti Percival herra, joka oli seurannut häntä
viisi päivää, ja kohta sen jälkeen he muutamassa tienristeyksessä
tapasivat Bors herran. Ei tarvitse kysyä, ilostuivatko he. He
kertoivat kukin toisilleen seikkailunsa ja ratsastivat kaikki yhdessä
eteenpäin.

Sillä tapaa he matkasivat pitkän aikaa, kunnes saapuivat siihen
samaan Pelles kuninkaan linnaan, missä Lancelot herra jo oli
käynyt, ja heti kun he astuivat linnaan, niin Pelles kuningas tunsi
heidät. Silloin nousi suuri ilo, sillä kaikki kansa käsitti heidän
saapuessaan, että he olivat saattaneet loppuun Pyhän Graalin etsinnän.

Hiukan ennen iltaa, kun he olivat kokoontuneina salissa, kuului ääni
heidän joukossansa, ja se sanoi: “Ne, joiden ei tule istua Jeesuksen
Kristuksen pöytään, nouskoot, sillä nyt ravitaan vain todellisia
ritareita.” Niin jokainen meni pois, paitsi Pelles kuningas ja
Eliazar, hänen poikansa, jotka olivat pyhiä miehiä, ja muuan neito,
joka oli hänen sisarensa tytär; nämä kolme ja ne kolme ritaria sinne
jäi, ei enempää.

Pian he näkivät yhdeksän ritaria, kaikki aseissa, tulevan sisään
salin ovesta ja riisuvan kypärinsä ja varuksensa.

“Herra”, he virkkoivat Galahadille, “me olemme sangen kovin
rientäneet, saadaksemme istua teidän kanssanne tässä pöydässä, missä
pyhä ateria jaetaan.”

Silloin hän sanoi: “Te olette tervetulleita, mutta mistä kaukaa te
tulette?”

Kolme heistä sanoi tulevansa Gaulista ja kolme sanoi olevansa
Irlannista ja muut kolme sanoivat olevansa Denmarkista.

Silloin ääni lausui: “Kaksi on teidän joukossanne, jotka eivät kuulu
Pyhän Graalin etsintään; poistukoot he senvuoksi.” Niin Pelles
kuningas ja hänen poikansa poistuivat.

Ne ritarit, jotka jäivät, näkivät nyt hopeapöydän, jolla Pyhä Graal
oli, ja heistä näytti, kuin enkeleitä seisoisi ympärillä ja että
juhlallinen toimitus oli alkamassa. He istuutuivat pöydän ääreen
suuren pelon vallassa ja alkoivat rukoilla. Silloin saapui Eräs,
niinkuin heistä näytti, Herran Kristuksen haahmossa ja Hän sanoi:

“Minun ritarini ja palvelijani ja minun uskolliset lapseni,
jotka olette tulleet kuolevaisesta elämästä henkiseen elämään,
minä en silleen teillä tahdo kätkeytyä, vaan te saatte nähdä
Minun salaisuuksiani ja Minun kätkettyjä asioitani; pitäkää ja
vastaanottakaa nyt se korkea ateria, jota olette niin suuresti
halanneet.” Sitten Hän otti itse pyhän astian ja tuli Galahadin luo,
joka polvistui ja otti vastaan pyhän ravinnon, ja hänen jälkeensä
ottivat kaikki hänen kumppaninsa samalla tapaa; ja heidän mielestään
se oli niin suloista, että sitä oli ihmeellistä kertoa.

Silloin Hän sanoi Galahadille: “Poikani, tiedätkö sinä, mitä minä
pidän käsissäni?”

“En”, Galahad vastasi, “ellet Sinä sitä minulle ilmoita.”

“Tämä on”, Hän sanoi, “se pyhä kallio, mistä minä söin lampaan
viimeisellä Ehtoollisellani. Ja nyt sinä olet saanut nähdä sen,
mitä sinä kaikkein enimmän olet nähdä halannut, mutta vielä sinä
et ole sitä nähnyt niin avoimena, kuin sinä sen näkevä olet
Sarrasin kaupungissa. Senvuoksi sinun täytyy lähteä täältä ja viedä
mukanasi tämä pyhä astia, sillä tänä yönä se on poistuva Logrisin
valtakunnasta, eikä sitä enää konsanaan täällä nähtämän pidä. Ja
tahdotko tietää miksi? Siksi että tämän maan kansa on kääntynyt
huonoon elämään, sentähden minä otan heiltä pois sen kunnian
perinnön, jonka minä heille annoin. Menkää senvuoksi, te kolme,
huomenna merelle, siellä te löydätte laivanne valmiina, — te ja
Percival herra ja Bors herra, eikä ketään muita teidän kanssanne. Ja
kaksi teistä on kuoleva Minun palveluksessani, mutta yksi teistä on
jälleen palaava Camelotiin ja vievä sanomia.”

Sitten Hän siunasi heitä ja katosi heidän näkyvistänsä. Niin Galahad,
Percival ja Bors jättivät Pelles kuninkaan linnan. Ratsastettuaan
kolme päivää he tulivat meren rannalle, missä he löysivät saman
laivan, jossa Galahad oli oleskellut Lancelotin kanssa; ja kun
he astuivat laivaan, niin he näkivät sen keskellä hopeapöydän ja
Pyhän Graalin, joka oli peitetty punaisella sametilla. Silloin he
iloitsivat, että heillä oli sellaisia kapineita muassaan.

Niin he purjehtivat eteenpäin, kunnes tulivat Sarrasin kaupunkiin,
jonne he laskivat maihin ja ottivat hopeapöydän mukaansa. Kun
he astuivat sisään kaupungin portista, niin he näkivät vanhan
koukkuselkäisen ukon istumassa, ja Galahad kutsui häntä ja pyysi
häntä auttamaan heitä raskaan pöydän kantamisessa.

“Totisesti”, vanhus virkkoi, “kymmeneen vuoteen en ole saattanut
käydä muuten kuin kainalosauvoilla.”

“Vähät siitä”, virkkoi Galahad, “nouse vain pystyyn ja näytä hyvää
tahtoasi.”

Vanhus koetti nousta, ja hetikohta hän huomasi olevansa terveempi
kuin koskaan. Silloin hän juoksi pöydän luo ja tarttui sen yhteen
syrjään Galahadin kantaessa vastakkaisesta syrjästä.

Tämän parannuksen maine kulki kautta kaupungin, ja kun kaupungin
kuningas näki nuo kolme ritaria, niin hän kysyi, mistä he tulivat,
ja mikä kapine se oli, jonka he olivat tuoneet hopeapöydällä. He
kertoivat hänelle Pyhän Graalin totuuden ja minkä voiman Jumala oli
siihen pannut sairaita parantamaan.

Mutta tuo kuningas oli tyranni ja polveutui pakanallisesta suvusta,
ja hän otti nuo kolme ritaria ja pisti heidät vankeuteen, syvään
kuiluun. Mutta koko ajan kun he olivat vankeudessa, taivaan pyhä armo
ylläpiti heitä.

Vuoden lopulla tapahtui, että kuningas kävi sairaaksi ja tunsi että
hänen piti kuoleman. Silloin hän lähetti hakemaan noita kolmea
ritaria ja kun he tulivat hänen eteensä, niin hän pyysi heiltä
anteeksi kaikkea sitä, mitä hän oli heille tehnyt, ja mielellään he
antoivat hänelle anteeksi, ja niin hän kuoli.

Kun kuningas oli kuollut, niin koko kaupunki pelästyi, eivätkä he
tietäneet, kuka saattaisi tulla heidän kuninkaaksensa. Silloin
juuri, kun he parhaillaan olivat neuvottelussa, kuului ääni heidän
joukossansa ja käski heidän valita nuorimman noista kolmesta
ritarista kuninkaaksensa. Niin Galahad tehtiin koko kaupungin
suostumuksella kuninkaaksi.

Kun Galahad oli tarkastanut maan, niin hän rakennutti hopeapöydän
ympärille kullasta ja kalliista kivistä laatikon, joka peitti pyhän
astian, ja joka aamu varhain nuo kolme ritaria tapasivat tulla sen
eteen ja lausua rukouksensa.

Vuoden lopulla samana päivänä, jona Galahadille annettiin
kultakruunu, hän nousi aikaisin, hän ja hänen kumppaninsa, ja menivät
palatsiin pyhän astian ääreen. Siellä he näkivät edessänsä miehen
polvillaan ja hän oli piispan näköinen; ja ylt’ympärillä oli suuri
enkelien joukko.

“Tule vain tänne, Galahad, Jeesuksen Kristuksen palvelija”, hän
virkkoi, “ja sinä saat nähdä sen, mitä sinä kauan olet nähdä
halannut.”

Silloin Galahad alkoi vapista, sillä hän sai nähdä hengellisiä
asioita maallisilla silmillänsä; ja pitäen käsiään kohotettuina
taivasta kohden, hän virkkoi:

“Herra, minä kiitän Sinua, sillä nyt minä näen sen, mikä on ollut
minun halunani kauan aikaa. Nyt, pyhä Herra, en tahtoisi enää elää,
jos se olisi Sinulle otollista, Herra!”




Sitten tuo hyvä mies otti pyhän ruoan ja tarjosi sitä Galahadille, ja
hän otti sen vastaan iloisena ja nöyränä.

Kun se oli tehty, niin Galahad meni Percival herran ja Bors herran
luo ja suuteli heitä ja jätti heidät Jumalan haltuun. Ja Bors
herralle hän sanoi: “Hyvä herra, tervehtikää minun isääni, Lancelot
herraa, ja heti kun tapaatte hänet, niin pyytäkää hänen muistamaan
tämän maailman katoavaisuutta.”

Sitten hän polvistui pöydän eteen ja lausui rukouksensa, ja kohta
hänen sielunsa lähti Jeesuksen Kristuksen tykö.

Silloin näytti noista molemmista ritareista, että käsi tuli taivaasta
ja vei pois tuon pyhän astian. Ja sen ajan perästä ei kenkään ole
rohjennut sanoa Pyhää Graalia nähneensä.

Kun Percival ja Bors näkivät, että Galahad oli kuollut, niin he
surivat niin suuresti, kuin kaksi miestä ikinä surra saattoi, ja
joll’eivät he olisi olleet hyviä miehiä, niin he olisivat helposti
joutuneet epätoivoon. Ja kaupungin ja maan kansa oli kovin raskaalla
mielellä. Heti kun Galahad oli haudattu, niin Percival herra vetäytyi
erakkomajaan ja siellä hän vuoden ja kaksi kuukautta eli täysin pyhää
elämää, ja sitten hän lähti pois.

Bors herra oli Percival herran luona niin kauan kun tämä eli, mutta
kun hän kuoli, niin Bors herra otti laivan ja palasi Logrisin
valtakuntaan, ja niin hän tuli Camelotiin, missä Arthur kuningas
oli. Suuresti iloittiin hänen tulostansa hovissa, sillä he luulivat
kaikki, että hän varmaankin oli kuollut, kun hän oli ollut niin
kauan poissa hovista. Bors herra kertoi heille kaikki Pyhän Graalin
seikkailut ja Lancelot herralle hän sanoi Galahadin tervehdyksen.

“Lancelot herra”, hän virkkoi, “Galahad pyytää teitä ajattelemaan
tämän maailman katoavaisuutta, niinkuin te hänelle lupasitte, kun
enemmän kuin puoli vuotta olitte yhdessä.”

“Se on totta”, Lancelot virkkoi. “Nyt minä uskon ja luotan, että
hänen rukouksensa auttaa minua.”

You may also like