Huone, jonka ovi oli suljettu

Niiden Pyöreän pöydän ritarien joukossa, jotka lähtivät Pyhän Graalin
etsintään, oli, paitsi Galahad herraa ja päällikköä Lancelot herraa,
vielä seuraavat ritarit: hyvä ritari Percival; Ector herra, Lancelot
herran veli; Bors herra ja Gawaine herra. Monet ja merkilliset olivat
ne seikkailut, joihin he joutuivat, ja ihmeelliset olivat ne näyt,
joita he näkivät, mutta kertaakaan he eivät saaneet Pyhää Graalia
näkyviinsä. Sillä Galahad herraa ja Percival herraa lukuunottamatta
ei ketäkään ritaria pidetty kelvollisena tuota taivaallista näkyä
näkemään.

Mutta katumuksensa jälkeen ja monta pitkää kuukautta vaellettuaan
Lancelot herran viimein melkein onnistui suorittaa tuo suuri tehtävä.
Sillä yhtenä yönä ollessaan lähellä merta, hän näki unissaan näyn,
joka käski hänen astua ensimäiseen laivaan, mikä hänen eteensä
sattuisi. Kun hän kuuli nämä sanat, niin hän hypähti pystyyn ja näki
suuren kirkkauden ympärillään, ja hän otti varuksensa ja valmistautui
lähtemään; ja kun hän tuli meren rannalle, niin hän näki laivan,
joka oli ilman purjeita ja airoja. Heti laivaan päästyään hän tunsi
suurinta suloisuutta, mitä koskaan oli tuntenut, ja iloa, joka
voitti kaiken maallisen ilon, mitä hän koskaan oli kokenut. Ja tällä
laivalla hän viipyi kuukauden tai enemmänkin taivaallisen armon
ravitsemana.

Eräänä päivänä tuli sinne muuan ritari ratsun selässä. Saavuttuaan
laivalle laskeutui tämä alas ratsultaan. Silloin Lancelot herra näki,
että se oli hänen poikansa Galahad, eikä yksikään kieli saata kertoa,
kuinka suuresti he iloitsivat toistensa tapaamisesta.

He kertoivat toinen toiselleen kaikki seikkailut ja ihmeet, joita
heille kummallekin oli tapahtunut sen perästä, kuin he lähtivät
Arthur kuninkaan hovista.

Lancelot ja Galahad oleskelivat siinä laivassa puolen vuotta ja
palvelivat Jumalaa päivin ja öin kaiken kykynsä mukaan. Ja usein he
joutuivat kauaksi ihmisistä saarille, joilla ei löytynyt muuta kuin
julmia petoja, ja he suorittivat monta merkillistä seikkailua ja
vaarallista urhotyötä.

Yhtenä päivänä tapahtui, että heidän laivansa saapui metsän laitaan,
ja siellä he näkivät ritarin, joka oli kokonaan valkoisissa
varuksissa ja oikealla kädellään talutti komeasti satuloitua
valkoista hevosta. Hän tuli laivalle ja tervehti molempia ritareita
ja sanoi:

“Galahad, te olette ollut kylliksi kauan isänne seurassa; tulkaa ulos
laivasta ja hypätkää tämän ratsun selkään ja menkää, minne seikkailut
teitä vievät Pyhää Graalia etsimään.”

Silloin Galahad meni isänsä luo ja suuteli häntä hellästi ja sanoi:

“Hyvä armas isä, en tiedä saanko teitä enää nähdä, ennenkuin olen
nähnyt Pyhän Graalin.”

“Minä pyydän sinua”, Lancelot virkkoi, “rukoilemaan taivaallista
Isää, että Hän pitäisi minua palveluksessaan.”

Niin Galahad otti ratsunsa ja silloin he kuulivat äänen, joka sanoi:

“Koettakaa hyvin käyttäytyä, sillä toinen ei ole enää konsanaan
toista näkevä ennen hirmuista tuomiopäivää.”

“Galahad poikani”, Lancelot virkkoi, “koska meidän tulee erota,
emmekä enää milloinkaan saa nähdä toisiamme, niin rukoilen
taivaallista Isää suojelemaan sekä itseäni että sinua.”

“Herra”, Galahad virkkoi, “ei mikään rukous ole niin vaikuttava kuin
teidän”, ja samassa hän ratsasti pois metsään.

Silloin tuuli nousi ja ajeli enemmän kuin kuukauden Lancelotia pitkin
merta, mutta hän nukkui vain vähän laivallansa, ja rukoili Jumalaa,
että hän saisi jotain tietoja Pyhästä Graalista.

Tapahtuipa muutamana yönä, keskiyön aikaan, että hän saapui linnan
edustalle, joka takaapäin oli kaunis ja komea. Takaportti aukeni
merta kohden, ja se oli avoinna ilman mitään vartioita, paitsi että
kaksi leijonaa vartioi sisäänkäytävää, ja kuu paistoi kirkkaasti.

Silloin Lancelot kuuli äänen, joka sanoi:

“Lancelot, astu ulos tästä laivastasi ja mene tuohon linnaan, missä
sinä olet näkevä suuren osan siitä mitä halajat.”

Niin hän juoksi ja asestautui ja tuli portille ja näki leijonat ja
silloin hän tarttui miekkaansa ja paljasti sen. Mutta äkkiä tuli
kääpiö ja löi häntä käsivarteen niin kiivaasti, että miekka putosi
hänen kädestänsä.

“Sinä huono- ja heikkouskoinen mies!” hän kuuli äänen sanovan,
“miksikä sinä luotat enemmän aseisiisi kuin Luojaasi? Sillä Hän,
jonka palvelukseen sinä olet pantu, saattaa sinua enemmän auttaa kuin
sinun varuksesi.”

Silloin Lancelot virkkoi: “Minä kiitän sinua, Herra Kristus, suuresta
armostasi, että Sinä minua väärinteostani nuhtelet. Nyt minä näen
että Sinä pidät minua palvelijanasi.”

Sitten hän otti taas miekkansa, pisti sen tuppeensa, teki otsaansa
ristinmerkin ja lähestyi leijonia, ja ne näyttivät tahtovan tehdä
hänelle pahaa. Kuitenkin hän pääsi vahingoittumatta niiden ohitse ja
lähestyi linnan päärakennusta, missä kaikki linnan asujamet näyttivät
olevan. Silloin Lancelot astui täysissä aseissaan sisään, sillä
kaikki portit ja ovet olivat avoinna. Ja viimein hän näki kammion,
jonka ovi oli suljettu; hän laski kätensä ovelle avatakseen sen,
mutta ei voinut, vaikka hän pani liikkeelle viimeisetkin voimansa
saadakseen oven auki.

Sitten hän kuunteli ja kuuli äänen laulavan niin suloisesti, ettei
se tuntunut maalliselta ääneltä; ja hänen mielestään ääni lausui:
“Ylistys ja kunnia olkoon Taivaalliselle Isälle!”

Silloin Lancelot polvistui kammion oven eteen, sillä hän ymmärsi,
että Pyhä Graal oli tuossa huoneessa, ja hän rukoili Jumalaa, että
jos hän milloinkaan oli tehnyt mitään Hänelle otollista, että Hän
armahtaisi häntä ja näyttäisi hänelle jotakin siitä, mitä hän etsi.

Silloin kammion ovi aukeni ja sieltä tuli ulos suuri kirkkaus, niin
että rakennus oli niin valoisa, kuin jos siellä olisi ollut kaikki
maailman soihdut ja kynttilät. Lancelot meni ovelle ja aikoi astua
sisään, mutta äkkiä ääni virkkoi:

“Pakene, Lancelot, äläkä astu siihen kammioon, sillä jos sinä sinne
astut, niin sinä sitä katuva olet.”

Niin Lancelot vetäytyi takaisin, sangen raskaalla mielellä.

Sitten hän katsoi kammioon ja näki keskellä kammiota hopeapöydän ja
pyhän astian punaisella sametilla peitettynä ja monta enkeliä sen
ympärillä, ja yksi piti palavaa vahakynttilää kädessään. Pyhän astian
edessä hän näki papin puvussa olevan miehen, ja näytti siltä, kuin
paraillaan olisi pidetty juhlallista jumalanpalvelusta. Kolme miestä
seisoi lähellä, ja Lancelotista näytti kuin pappi olisi nostanut ylös
nuorimman niistä ikäänkuin näyttääkseen häntä kansalle. Lancelot
ihmetteli kovin, sillä se taakka oli papille niin raskas, että hän
oli aivan vaipumaisillaan maahan. Kun Lancelot näki, ettei kukaan
lähellä olevista aikonut auttaa pappia, niin hän juoksi nopeasti
ovelle.

“Herra Kristus”, hän virkkoi, “älä pidä sitä syntinä, vaikka minä
autan tuota miestä, sillä hän on suuressa avun tarpeessa.”

Samassa hän astui kammioon ja meni hopeapöytää kohden; ja kun hän
pääsi lähelle, niin hän tunsi tulevan vastaansa tuulenviiman, joka
oli ikäänkuin tulella sekoitettu, ja se syöksähti niin rajusti hänen
kasvoihinsa, että se näytti aivan polttavan hänet, ja samassa hän
kaatui maahan eikä kyennyt nousemaan. Silloin hän tunsi ympärillään
monta kättä, jotka nostivat hänet ylös ja kantoivat hänet ulos
huoneesta ja jättivät hänet, niinkuin näytti, kuolleena makaamaan. Ja
aamulla linnan väki hänet löysi kammion oven ulkopuolelta.

Neljäkolmatta päivää Lancelot herra makasi kuin kuolleena, mutta
viidentenäkolmatta päivänä hän avasi silmänsä. Silloin hänelle
kerrottiin, että se linna kuului Pelles kuninkaalle, missä hän kauan
aikaa sitten oli nähnyt Pyhän Graalin ilmestyksen ensi kertaa.
Kaikki kansa ihmetteli, kun he huomasivat että tämä muukalainen oli
Lancelot, tuo hyvä ritari, ja he lähettivät sanan Pelles kuninkaalle,
joka tuli sangen iloiseksi sen uutisen kuullessaan ja meni häntä
katsomaan ja riemuitsi suuresti hänen tulostansa. Ja kuningas kertoi
Lancelotille, että hänen ihana tyttärensä Elaine, Galahadin äiti, oli
kuollut. Ja Lancelot oli ylen suruissaan sen sanoman kuultuansa.

Neljä päivää Lancelot herra viipyi linnassa ja sitten hän otti Pelles
kuninkaalta jäähyväiset. Hän käsitti nyt, että hänen etsimisensä
oli päättynyt, ja ettei hän milloinkaan saisi nähdä enempää Pyhästä
Graalista, kuin hän oli nähnyt. Niin hän lupasi palata valtakuntaansa
Logrisiin, jota hän ei ollut nähnyt puoleentoista vuoteen.




Kun hän saapui Camelotiin, niin hän näki, että muutamat Pyöreän
pöydän ritarit olivat palanneet kotia, mutta että monet heistä —
enemmän kuin puolet — olivat kaatuneet tai saaneet surmansa.

Arthur kuningas, Guinevere kuningatar ja koko hovi tulivat ylen
iloisiksi nähdessään taas Lancelot herran, ja kuningas kyseli häneltä
uutisia hänen pojastaan Galahadista.

Lancelot kertoi kuninkaalle kaikki seikkailut, mitä hänelle oli
tapahtunut sen jälkeen kuin hän oli lähtenyt Arthurin hovista, ja
myös, mitä hän tiesi Galahadin, Percivalin ja Borsin seikkailuista.

“Suokoon Jumala”, virkkoi kuningas, “että he kaikki kolme pian
olisivat täällä!”

“Niin ei ole tapahtuva”, virkkoi Lancelot, “sillä kahta heistä te
ette enää koskaan saa nähdä. Mutta yksi heistä on tuleva takaisin.”