Haukan kavaluus

Sitten Lancelot herra ratsasti läpi monen oudon seudun, yli soiden
ja halki laaksojen, kunnes hän sattumalta saapui kauniille linnalle,
ja kun hän kulki linnan ohi, niin hän luuli kuulleensa kahden
kellon soivan. Silloin hän huomasi haukan, joka tuli lentäen hänen
päänsä yläpuolella. Se lensi korkeaa jalavaa kohden, ja sen koipien
ympärille oli kiedottu pitkät nauhat, ja kun se lensi jalavaan, niin
nauhat takertuivat jalavan haaraan. Ja kun se olisi taas lähtenyt
lentoon, niin se jäi riippumaan kiinni koivistansa, ja Lancelot herra
näki kuinka se riippui, ja häntä säälitti tuo kaunis haukka.

Sillävälin tuli muuan lady linnasta ja huusi:

“Voi Lancelot, Lancelot, sinä joka olet kaikkien ritarien kukka, auta
minua saamaan takaisin haukkani, sillä jos minun haukkani hukkuu,
niin minun herrani surmaa minut. Sillä minä pidin tuota haukkaa, ja
se livahti minun käsistäni, ja jos minun mieheni saa sen tietää, niin
hän kiivaudessaan tappaa minut.”

“Mikä on teidän miehenne nimi?” Lancelot virkkoi.

“Herra”, nainen virkkoi, “hänen nimensä on Phelot herra, ja hän on
Pohjois-Walesin kuninkaan ritareita.”

“No niin, jalo rouva, koska te tunnette minun nimeni ja pyydätte
minua ritariuteni nimessä teitä auttamaan, niin tahdon tehdä
voitavani saadakseni kiinni teidän haukkanne. Mutta minä olen huono
kiipeejä ja tuo puu on sangen korkea ja vain harvoista oksista
minulla on apua.”

Sitten Lancelot herra hyppäsi maahan ja sitoi ratsunsa kiinni samaan
puuhun ja pyysi ladyä auttamaan varuksia hänen päältään. Ja kun
Lancelot herra oli saanut yltään kaikki aseensa, niin hän riisui
kaikki vaatteensakin, paitsi paidan ja housut, ja voimakkain ottein
ja taitavasti hän kiipesi haukan luo ja sitoi nauhat ison lahon oksan
ympärille ja heitti sen ja haukan maahan.

Silloin lady heti otti haukan käsiinsä. Ja yht’äkkiä karkasi
metsiköstä esiin Phelot herra, hänen miehensä, aseissa kiireestä
kantapäähän asti ja paljastettu miekka kädessä.

“Oi ritari, Lancelot, nyt olen sinut saanut käsiini, niinkuin
tahdoin”, hän huusi ja pysähtyi puun juurelle iskeäkseen häntä
miekallansa.

“Voi lady”, Lancelot herra virkkoi, “minkätähden te minut petitte?”

“Hän teki vain niinkuin minä hänen käskin tehdä”, Phelot herra
virkkoi, “eikä nyt mikään sinua auta, vaan nyt sinun hetkesi on
tullut, sillä sinun pitää kuoleman.”

“Se olisi sinun häpeäsi”, Lancelot herra virkkoi, “sinäkö asestettu
ritari kavalasti surmaisit aseettoman miehen!”

“Ei tässä armotkaan auta”, Phelot herra virkkoi, “auta sentähden
itseäsi jos voit.”

“Totisesti”, Lancelot virkkoi, “itsellesi sinä sillä häpeätä tuotat.
Mutta koska sinä et tahdo toisin tehdä, niin anna minulle edes
varukseni ja ripusta miekkani puun oksaan, niin että sen siitä saan,
ja tee sitten parastasi ja surmaa minut jos voit.”

“Enpä toki”, Phelot herra sanoi, “sillä minä tunnen sinut paremmin
kuin luuletkaan. Sentähden sinä et saa mitään aseita, jos minä vain
voin sen estää.”

“Voi!” Lancelot herra huudahti, “että ritarin täytyy kuolla
aseetonna!”

Sitten hän katsoi yllensä ja allensa, ja päänsä päällä hän näki ison
lehdettömän oksan, josta haaraantui muita oksia, ja sen hän katkaisi
puun rungosta. Sitten hän tuli alemmaksi ja tarkasti missä hänen
ratsunsa seisoi ja yht’äkkiä hän hyppäsi sen taakse. Phelot herra
tavoitti häntä kiivaasti miekallaan ja luuli osanneensa häneen. Mutta
Lancelot herra väisti iskun puun oksalla ja läimäytti sillä Phelot
herraa pään seuduille, niin että hän vaipui tainnoksissa maahan.
Silloin Lancelot otti Phelot herran miekan tämän kädestä ja löi
poikki hänen päänsä.




“Voi, miksi sinä surmasit minun mieheni?” huusi lady.

“Ei minussa ole syytä”, Lancelot virkkoi, “sillä viekkaudella
ja kavaluudella te koetitte minua surmata ja nyt olette saaneet
rangaistuksenne molemmat.”

Silloin lady vaipui tainnoksiin ja oli kuin kuollut.

Lancelot herra otti kaikki varuksensa niin hyvin kuin taisi ja
pani joutuin ylleen, sillä hän pelkäsi uutta päällekarkausta, kun
ritarin linna oli niin lähellä. Ja niin nopeasti kuin suinkin hän
otti ratsunsa ja lähti, kiittäen Jumalaa, että oli selvinnyt siitä
seikkailusta.

Kaksi päivää ennen helluntaijuhlaa hän palasi kotia, ja kuningas ja
koko hovi riemuitsi suuresti hänen tulostansa. Kun ne neljä ritaria,
joiden kanssa hän oli metsässä taistellut, näkivät hänen tulevan
Kay herran varuksissa, niin he heti tunsivat, että hän se heidät
oli yhdellä ainoalla peitsellä maahan syössyt, ja he hymyilivät ja
naureskelivat kovin keskenään. Ja kaikki ritarit, joita Turquine
herra oli pitänyt vankeudessa, saapuivat joukottain kotiin, ja kaikki
he ylistivät ja kunnioittivat Lancelot herraa. Kun Gaheris herra
kuuli heidän puhuvan, niin hän sanoi: “Minä näin koko taistelun
alusta loppuun saakka”, ja hän kertoi Arthur kuninkaalle, kuinka
se oli käynyt ja kuinka Turquine herra oli väkevin ritari mitä hän
milloinkaan oli nähnyt, Lancelot herraa lukuunottamatta. Ja lähes
kuusikymmentä ritaria kantoi siellä Lancelot herralle kiitostansa.

Sitten Kay herra kertoi kuninkaalle, kuinka Lancelot herra oli
pelastanut hänet, kun hän oli joutumaisillaan surman suuhun yön
pimeydessä sen kartanon ulkopuolella, jossa Lancelot herra oli yötä;
ja kuinka tämä oli käskenyt ritarien antautua Kay herralle eikä
itsellensä. Ja siinä nuo ritarit olivat, kaikki kolme, ja kantoivat
kiitostansa.

“Ja kautta kunniani”, Kay herra virkkoi, “koska Lancelot herra otti
minun haarniskani ja jätti minulle omansa, niin minä sain ratsastaa
rauhassa, eikä kukaan tahtonut koskea minuun.”

Sitten saapuivat myös nuo kolme ritaria, jotka taistelivat pitkällä
sillalla Lancelotia vastaan, ja he tahtoivat antautua Kay herralle.
Mutta Kay ei ottanut heidän antautumistaan vastaan, vaan sanoi ettei
hän koskaan ollut heidän kanssaan taistellut.

“Mutta minä tahdon keventää teidän mieliänne”, hän virkkoi; “tuolla
on Lancelot herra, joka teidät voitti.”

Ja kun he sen kuulivat, niin he riemastuivat.

Sitten Meliot de Logres tuli kotiin ja kertoi Arthur kuninkaalle,
kuinka Lancelot herra oli pelastanut hänet kuolemasta uhmaamalla
ennen tuntemattomia vaaroja ja Vaarojen kappelin ilkeitä taikoja.

Ja kaikki hänen tekonsa tulivat tunnetuiksi, — kuinka neljä
kuningatarta, jotka olivat ilkeitä velhoja, pitivät häntä vankeudessa
ja kuinka Bagdemagus kuninkaan tytär hänet pelasti. Samoin
kerrottiin kaikki ne aseteot, jotka Lancelot herra oli tehnyt niissä
turnajaisissa, joissa taistelivat nuo molemmat kuninkaat, nimittäin
Pohjois-Walesin kuningas ja Bagdemagus kuningas.

Niin että siihen aikaan Lancelot herralla oli mainioin nimi kaikkien
ritarien joukossa maan päällä, ja sekä ylhäiset että alhaiset pitivät
häntä kaikkein suurimmassa kunniassa.