Brittanyn Iseult

Andred herra oli sillävälin yhä varuillaan ja odotti, kuinka hän
voisi yllättää Tristram herran, ja viimein sopiva tilaisuus tulikin.
Eräänä päivänä hän karkasi kahdentoista ritarin kera äkkiarvaamatta
Tristram herran kimppuun ja sitoi hänen kätensä ja jalkansa.
Mark kuninkaan suostumuksella Tristram sitten vietiin pieneen
rantakalliolla olevaan kappeliin kuulemaan tuomiotansa, ja hänet
kuljetettiin sinne sidottuna neljänkymmenen ritarin keskellä.

Kun Tristram herra näki, ettei ollut pakenemisen mahdollisuutta, vaan
että hänen täytyisi kuolla, niin hän sanoi:

“Jalot lordit, muistakaa mitä minä olen tehnyt Cornwallin maalle,
ja missä vaarassa minä olen ollut teidän kaikkien hyväksenne. Sillä
siihen aikaan, kun minä taistelin Marhaus herraa vastaan Cornwallin
veron maksun tähden, kun te kaikki kieltäydyitte rupeamasta
taisteluun hänen kanssaan, minulle luvattiin parempi palkinto.
Senvuoksi, niin totta kuin te olette rehellisiä ritareita, älkää
antako minun näin häpeällisesti kuolla, sillä se on häpeäksi koko
ritarisäädylle, että minua näin kohdellaan. Sillä minä uskallan
sanoa, etten vielä koskaan ole tavannut ketään ritaria, jonka
arvoinen en olisi ollut, tai parempikin.”

“Hyi häpeä sinä katala petturi kerskattuinesi”, huusi Andred herra.
“Sillä kaikesta ylvästelyistäsi huolimatta sinun pitää tänä päivänä
kuoleman.”

“Andred, Andred”, Tristram herra sanoi, “sinun pitäisi olla minun
sukulaiseni, ja nyt sinä käyttäydyt minua kohtaan kuin vihollinen!
Mutta jollei meitä olisi muita kuin sinä ja minä, niin sinä et minua
saisi surmatuksi.”

“En!” virkkoi Andred herra, ja samassa hän tempaisi miekkansa ja
aikoi lyödä Tristramin kuoliaaksi.

Kun Tristram herra näki tuon uhkaavan liikkeen, niin hän katsoi
molempia käsiään, jotka olivat lujasti sidotut kahteen ritariin, ja
äkkiä hän vetäisi ne itseänsä kohden ja kiskaisi ne irti. Sitten hän
hypähti Andred serkkunsa luo ja tempaisi miekan hänen kädestään ja
paiskasi hänet maahan. Ja niin hän taisteli, kunnes hän oli tappanut
kymmenen ritaria. Sitten hän meni sisälle kappeliin ja puolusti sitä
uljaasti.

Mutta huuto ja kiljuna oli suuri, ja joukottain kansaa — toista
sataa — virtaili Andred herran luo. Kun Tristram herra näki
kansajoukon lähestyvän, niin hän muisti olevansa ilman aseita, ja hän
pani kiinni kappelin oven ja katkaisi ikkunan rautatangot, ja niin
hän hyppäsi alas ja putosi merestä kohoavalle karikolle. Ja silloin
ei Andred herra eikä kukaan hänen tovereistaan päässyt häneen käsiksi.

Sillä välin Gouvernail ja kaksi Tristram herran miestä olivat
isäntäänsä hakemassa. Kun he kuulivat että hän oli päässyt pakoon,
niin he iloitsivat suuresti, ja karikolta he hänet löysivät ja
nostivat ylös.

Tristram kysyi, missä kaunis Iseult oli, sillä hän luuli että Andred
herran joukko oli vienyt hänet pois. Mutta Gounernail vastasi, että
kuningatar oli pantu pieneen hirveään hökkeliin, joka oli rakennettu
erilleen sairaita varten ja oli vaarallisen tartunnan pesä.

“Voi”, Tristram herra sanoi, “se on kurja paikka sellaisen ladyn
oltavaksi, ja jos vain on minun vallassani niin hän ei ole siellä
kauan oleva.” Ja niin hän meni miehinensä ja nouti pois Iseult
kuningattaren ja vei hänet metsään kauniiseen kartanoon, ja sinne
Iseult jäi oleskelemaan, sillä häntä peloitti palata puolisonsa Mark
kuninkaan luo.

Eräänä päivänä Tristram herra meni metsään hiukan urheilemaan, ja
niin tapahtui että hän vaipui siellä uneen. Ja muuan mies, jonka
veljen Tristram jonkun aikaa sitten oli surmannut, tuli sitä tietä,
ja kun hän näki Tristramin nukkuvan, niin hän ampui nuolen hänen
olkansa läpitse.

Sillä välin oli kerrottu Mark kuninkaalle, kuinka Tristram herra
oli vienyt Iseult kuningattaren pois hökkelistä ja majoittanut
hänet kartanoon, ja niin pian kuin kuningas sen kuuli, niin hän
tuli sinne monen ritarin kanssa tappamaan Tristram herraa. Mutta
hän saapui sinne silloin kun Tristram oli poissa metsässä ja niin
hän otti Kauniin Iseultin mukaansa kotia, ja piti häntä sen perästä
niin tarkasti teljettynä, ettei Iseult millään vallassaan olevilla
keinoilla voinut lähettää sanaakaan Tristramille, eikä Tristram
liioin hänelle.

Kun Tristram herra palasi metsästä sinne vanhaan kartanoon, niin hän
näki monien hevosten jälkiä ja siitä hän arvasi että hänen ladynsä
oli mennyt. Silloin hän kävi sangen surulliseksi ja ison aikaa hän
sai kärsiä kovia tuskia, sillä se nuoli, joka häntä oli haavoittanut,
oli myrkytetty.

Viimein erään ladyn kautta, joka oli Bragwaine neidin serkku,
Iseult kuningatar sai lähetetyksi sanan Tristram herralle. Hän
ilmoitti Tristramille, ettei häntä millään keinoin voitu parantaa
Cornwallissa. Senvuoksi Iseult pyysi häntä rientämään Brittanyyn
Howell kuninkaan luo, ja siellä hän tapaisi tämän tyttären,
Valkokätisen Iseultin, ja häneltä Tristram saisi apua.

Niin Tristram herra ja Gouvernail astuivat laivaan ja purjehtivat
Brittanyyn. Howell kuningas oli suuresti iloissaan, kun hän kuuli
että Lyonessen herra Tristram oli saapunut. Tristram sanoi tulleensa
hänen maahansa saamaan apua hänen tyttäreltään, sillä hänelle oli
sanottu ettei kukaan muu voisi häntä parantaa.

Ja lyhyessä ajassa Brittanyn Iseult paransi Tristram herran
vammastaan.

Tapahtuipa että siihen aikaan Brittanyssä oli muuan Grip niminen
jaarli, joka kävi suurta sotaa Howell kuningasta vastaan ja pani
hänet sangen ahtaalle ja piiritti häntä. Ja kerran kun kuninkaan
poika Kehydius herra hyökkäsi ulos kaupungista, niin Grip herra
haavoitti hänet vaikeasti, melkein hengenvaarallisesti.

Silloin Gouvernail meni kuninkaan luo ja sanoi:

“Herra, minä neuvon teitä pyytämään minun herraltani, Tristramilta
apua hädässänne.”

“Minä teen niinkuin neuvotte”, kuningas sanoi. Ja niin hän meni
Tristram herran luokse ja pyysi tätä auttamaan sodassa, kun hänen
poikansa Kehydius ei voinut tulla taistelutantereelle.

“Herra”, Tristram sanoi, “minä tulen taistelutantereelle ja teen mitä
voin.”




Hän hyökkäsi ulos kaupungista kaikkine joukkoineen, jotka hän oli
saanut kokoon ja teki sellaisia tekoja, että koko Brittany puhui
hänestä. Ja viimein hän suurella voimallaan ja väkevyydellään surmasi
omin käsin Grip jaarlin ja useita tämän ritareita.

Palatessaan kaupunkiin Tristram herra otettiin vastaan suurilla
kunnianosoituksilla ja juhlasaatolla. Howell kuningas syleili häntä
ja sanoi:

“Tristram herra, kaiken valtakuntani minä tahdon luovuttaa sinulle.”

“Jumala varjelkoon”, sanoi Tristram herra, “sillä minä olen
velvollinen tekemään teidän edestänne mitä voin, teidän tyttärenne
tähden.”

Silloin Howell kuningas ja hänen poikansa Kehydius tuumailivat,
kuinka hyvä olisi, jos Tristram herra naisi Valkokätisen Iseultin. Ja
suuri mieltymys syntyi Tristramin ja Iseultin välille, sillä tuo lady
oli sekä hyvä että kaunis, ja jalosukuinen ja jalomielinen nainen.
Ja kun Tristram herraa pidettiin niin hyvänä ja kestiteltiin ja
huviteltiin kaikella tavalla, niin hän vähäksi aikaa melkein unhoitti
Kauniin Iseultin, joka oli rakastanut häntä jo kauan aikaa.

Niin hän suostui naimaan Brittanyn Iseultin, ja viimein heidät
naitettiinkin ja häät vietettiin suurella loistolla ja komeudella.

You may also like