Lännen taistelu

Sillä aikaa kun Arthur kuningas oli poissa Ranskassa, puuhasi
Mordred, joka oli määrätty Englannin hallitsijaksi, omien häijyjen
juoniensa toteuttamista. Hän kyhäsi kirjeitä, ikäänkuin ne olisivat
tulleet meren takaa, ja nämä kirjeet ilmoittivat, että Arthur
kuningas oli saanut surmansa taistelussaan Lancelot herran kanssa.
Sentähden Mordred kutsui parlamentin ja kaikki lordit kokoon ja
pani heidät valitsemaan hänet kuninkaaksi. Niin hänet kruunattiin
Canterburyssä, ja hän piti siellä pitoja viisitoista päivää. Sitten
hän vetäytyi Camelotiin ja lähetti hakemaan Guinevere kuningatarta ja
ilmoitti hänelle suoraan haluavansa naida hänet. Kaikki valmistettiin
juhlaa varten ja hääpäivä määrättiin.

Guinevere kuningatar oli suuressa tuskassa, mutta hän ei uskaltanut
julkisesti vastustaa Mordred herraa ja senvuoksi hän oli
suostuvinansa. Sitten hän pyysi lupaa mennä Lontooseen ostaakseen
kaikellaisia kapineita, joita häissä tarvittiin. Hänen kauniiden
sanojensa tähden Mordred herra häntä uskoikin ja antoi hänelle luvan
lähteä.

Mutta heti Lontooseen saavuttuaan Guinevere kuningatar valtasi
Towerin ja täytti sen kaikessa kiireessä kaikenmoisilla elintarpeilla
ja varusti sen hyvin miehillä ja piti sitä hallussaan.

Kun Mordred näki tulleensa petetyksi, niin hän vihastui ylenmäärin.
Hän meni ja alkoi ankarasti piirittää Lontoon Toweria ja ryntäsi
sitä vastaan isoilla sotakoneilla ja tuliputkilla, mutta ei voinut
sitä valloittaa. Hän koetti kaikilla keinoilla, kirjeillä ja
lähettiläillä, saada Guinevere kuningatarta tulemaan ulos Towerista,
mutta se ei auttanut ensinkään. Eivät hyvät eivätkä pahat sanat
saaneet kuningatarta uskomaan itseään toistamiseen tuon petturin
käsiin. Hän vastasi lyhyesti, että hän ennemmin surmaisi itsensä,
kuin rupeisi Mordred herran puolisoksi.

Silloin sana saapui Mordredille, että Arthur kuningas oli jättänyt
Lancelot herran piirityksen ja että hän oli tulossa kotiin suuren
sotajoukon kanssa kostaakseen sisarenpojallensa. Heti Mordred silloin
lähetti käskykirjeitä kaikkiin Englannin paroonikuntiin ja joukottain
kerääntyi kansaa hänen luoksensa. Sillä heidän keskuudessaan levisi
yleisesti puhe, että Arthurin alaisina heillä ei ollut muuta kuin
sotaa ja taisteluita ja Mordredin alaisina heillä oli iloa ja riemua
ja onnen päiviä. Niin Arthur kuningasta paneteltiin ja parjattiin.
Ja monta oli, jotka Arthur kuningas oli tyhjästä nostanut ja antanut
heille maita, joilla ei nyt ollut ainoatakaan suopeaa sanaa hänestä
sanottavana.

Niin Mordred herra marssi suuren sotajoukon kanssa Doveriin, ja sinne
Arthur kuningas saapui suurella laivastolla, sillävälin kuin Mordred
oli valmiina odottamassa, estääkseen hänen maallenousuansa. Silloin
siellä kiiti aluksia, isoja ja pieniä, täynnä uljaita aseuroita, ja
paljon siellä surmattiin jaloja ritareita, ja moni karski parooni
kaatui kummallakin puolella. Mutta Arthur kuningas oli niin rohkea,
ettei mikään voinut estää hänen maallenousuansa, ja rajuina hänen
ritarinsa häntä seurasivat. He ajoivat Mordredin takaisin, ja hän
pakeni, ja koko hänen armeijansa.

Kun taistelu oli ohitse, niin Arthur kuningas hautasi ne, jotka
olivat kaatuneet, ja silloin jalo Gawaine ritari löydettiin eräästä
veneestä aivan henkitoreissaan. Häntä oli taas haavoitettu siihen
haavaan, jonka Lancelot herra hänelle oli Bayonnessa antanut, ja nyt
hänen täytyi kuolla.

“Voi, Gawaine herra”, kuningas virkkoi, “tässä sinä nyt makaat, sinä,
jota minä kaikkein enimmän maailmassa rakastin, ja nyt minun iloni on
mennyt! Lancelot herrassa ja sinussa oli minun suurin iloni, ja nyt
minä olen menettänyt teidät molemmat.”

“Minun enoni, Arthur kuningas”, Gawaine virkkoi, “tietäkää että
minun kuolinpäiväni on tullut, ja kaikki on tapahtunut minun oman
kiivauteni ja itsepäisyyteni kautta. Jos Lancelot herra olisi ollut
teidän luonanne, niinkuin hänen tapansa oli, niin tämä onneton sota
ei olisi ikinä alkanut, ja kaikkeen tähän minä olen syypää. Sillä
Lancelot herra ja hänen sukunsa piti miehuudellaan kaikkia teidän
vihollisianne kurissa ja pelossa, ja nyt teidän täytyy olla ilman
Lancelot herraa. Mutta voi, minä en tahtonut sopia hänen kanssaan,
ja senvuoksi minä pyydän teitä, antakaa minulle paperia, kynä ja
mustetta, että minä kirjoittaisin omalla kädelläni kirjeen Lancelot
herralle.”

Sitten Gawaine herra kirjoitti kirjeen Lancelot herralle, “kaikkien
jalojen ritarien kukalle”, kertoen hänelle kaikki, mitä oli
tapahtunut, ja että hänen täytyi kuolla kun häntä oli haavoitettu
samaan haavaan, jonka Lancelot herra hänelle Bayonnessa oli antanut.

“Niin, Lancelot herra”, hän jatkoi, “kaiken sen rakkauden tähden,
mitä on ollut konsanaan meidän välillämme, älä vitkastele, vaan
tule kiireisesti meren yli, jotta sinä uljaiden ritariesi avulla
saattaisit auttaa sitä jaloa kuningasta, joka sinut on ritariksi
tehnyt, sillä hän on sangen ahtaalla kavalan petturin, velipuoleni
Mordredin ahdistamana.”

Sitten Gawaine herra pyysi, että Arthur kuningas lähettäisi hakemaan
Lancelot herraa ja rakastaisi häntä yli muiden ritarien; ja sitten
puolenpäivän hetkellä Gawaine herra heitti henkensä.

Sen jälkeen Arthur kuningas taisteli vielä Mordred herran kanssa ja
ajoi hänet länteenpäin läpi Englannin Salisburyä kohden, ja siellä
määrättiin päivä, jolloin kuninkaan ja Mordred herran piti otella
hiekkakummulla Salisburyn luona lähellä meren rantaa.

Taistelun edellisenä yönä Arthur kuningas näki ihmeellisen unen. Hän
oli istuvinaan istuimella koroitetulla paikalla, puettuna kaikkein
kalleimpaan kultapukuun, mitä tehdä saattoi; ja istuin oli kiinni
pyörässä. Ja kuninkaan alla pitkän matkan päässä oli olevinaan
hirvittävän syvä, musta vesi ja siinä oli kaikenlaisia käärmeitä ja
matoja ja petoeläimiä, rumia ja kauheita. Ja äkkiä pyörä pyörähti
ylhäältä alaspäin, ja kuningas putosi käärmeiden sekaan, ja jokainen
peto tarttui häneen kiinni jostakin jäsenestä.

Silloin kuningas kirkaisi vuoteellaan maatessansa: “Auttakaa!” Ja
ritarit, asemiehet ja sotilaat juoksivat kuninkaan luo ja herättivät
hänet, ja hän oli niin säikähdyksissään, ettei tietänyt missä oli.

Sitten hän vaipui taas unenhorroksiin, niin ettei hän nukkunut eikä
ollut oikein valveillakaan. Ja hänestä näytti, että Gawaine herra
tuli hänen luoksensa ja varoitti häntä taistelemasta aamulla Mordred
herran kanssa, sillä jos hän niin tekisi, niin hän saisi varmasti
surmansa. Gawaine herra neuvoi häntä tekemään aselevon kuukaudeksi,
sillä sen ajan kuluessa Lancelot herra saapuisi kaikkine jaloine
ritareineen ja pelastaisi Arthur kuninkaan ja surmaisi Mordred herran.

Sitten Gawaine herra katosi.

Heti kun Arthur kuningas heräsi, hän noudatti luokseen kaikki
viisaat lordinsa ja piispansa ja kertoi heille näkynsä ja Gawaine
herran varoituksen. He menivät silloin heti Mordred herran luokse ja
tekivät aselevon ja lupasivat hänelle, että niin kauan kuin Arthur
kuningas eläisi, hän saisi pitää Cornwallin ja Kentin ja kuninkaan
kuoleman jälkeen hän saisi koko Englannin. Vielä päätettiin, että
Arthur kuningas ja Mordred herra neuvottelisivat molempain armeijain
keskellä, ja he saisivat kumpikin ottaa neljätoista henkeä mukaansa.

Tähän kokoukseen mennessään Arthur kuningas varoitti kaikkea
armeijaansa, että jos he vain näkivät miekan paljastettavan, niin
heidän tuli hyökätä rajusti päälle ja tappaa Mordred petturi, sillä
häneen ei kuningas ensinkään luottanut. Ja samalla tapaa myös Mordred
herra varoitti joukkoansa.

Niin he kohtasivat toisensa, kuten määrätty oli, ja sopivat ja olivat
täydellisesti yhtä mieltä. Viiniä noudettiin, ja he joivat.

Juuri sillä hetkellä livahti kyykäärme pienestä kanervapensaasta ja
pisti erästä ritaria jalkaan. Kun ritari tunsi pistoa jalassaan, niin
hän katsoi alas ja näki kyykäärmeen. Silloin hän paljasti miekkansa
tappaakseen kyykäärmeen eikä ajatellut sillä mitään ikävyyksiä
tuottavansa.

Mutta kun sotajoukot molemmin puolin näkivät miekan paljastettavan,
niin he puhalsivat torvia ja pasuunoita ja kirkuivat kauheasti. Niin
molemmat armeijat tarttuivat aseisiin, eikä milloinkaan oltu nähty
surkeampaa taistelua missään kristillisessä maassa.

Kaiken sen päivää he taistelivat lakkaamatta, ja kun ilta tuli, niin
ei kaikista Arthur kuninkaan jaloista ritareista ollut jäänyt eloon
muita kuin Lucan herra, juomanlaskija, ja hänen veljensä, Bedivere
herra, ja molemmat olivat vaikeasti haavoitettuja. Silloin Arthur
kuningas vihastui ylenmäärin, kun hän näki, että hän sillä tapaa oli
menettänyt kaiken väkensä.

“Voi että minun koskaan piti näkemän tätä surkeata päivää! Sillä nyt
minun loppuni lähestyy”, Arthur virkkoi. “Mutta suokoon Jumala, että
saisin tietää, missä on tuo petturi, Mordred herra, joka on kaiken
tämän pahan aikaansaanut.”

Silloin Arthur kuningas huomasi Mordred herran, joka nojasi
miekkaansa keskellä isoa kaatuneiden joukkoa. Lucan herra koetti
estää kuningasta taistelemasta Mordred herran kanssa, muistuttaen
hänelle Gawaine herran varoitusta.

“Kiitos Jumalan, te olette voittanut taistelun”, hän virkkoi; “sillä
tässä meitä on kolme elossa, mutta paitsi Mordred herraa ei tuolla
ole yhtäkään eloon jäänyt. Ja jos te nyt lakkaatte, niin tämä kovan
kohtalon päivä on ohitse.”

“Olkoon minulle kuolemaksi tai elämäksi”, kuningas sanoi, “kun näen
hänet tuolla yksinään, niin enpä häntä ole päästävä käsistäni, sillä
milloinkaan en voi saada sopivampaa tilaisuutta.”




“Jumala teitä auttakoon!” sanoi Bedivere herra.

Silloin Arthur kuningas tarttui molemmin käsin peitseensä ja syöksyi
Mordredia kohden huutaen:

“Petturi, nyt on sinun kuolinhetkesi tullut!”

Kun Mordred herra kuuli Arthur kuninkaan huudon, niin hän ryntäsi
paljastetuin miekoin häntä vastaan. Silloin Arthur kuningas syöksi
peitsensä läpi Mordredin ruumiin, niin että hän vaipui kuoliaana
maahan; mutta Mordredin miekka puhkaisi Arthur kuninkaan kypärin ja
pääkallon, niin että hän vaipui pyörryksissä tantereelle.

Share