Lancelot herran lähtö

Senjälkeen kun Pyhän Graalin etsintä oli loppuun suoritettu ja kaikki
ritarit, jotka olivat jääneet eloon, olivat palanneet Pyöreän pöydän
ääreen, pidettiin hovissa suurta iloa, ja varsinkin Arthur kuningas
ja Guinevere kuningatar riemuitsivat ja olivat ylen iloisia Lancelot
herran ja Bors herran tähden. Ja jonkun aikaa kaikki kävi hyvin ja
paljon juhlittiin ja iloittiin.

Mutta Lancelot herra unhoitti erakolle antamansa lupauksen, että
hän niin vähä kuin mahdollista katselisi Guinevere kuningatarta, ja
koska häntä kuningas ja kuningatar ja kaikki kansa piti niin suuressa
kunniassa, niin muutamat muista ritareista kadehtivat häntä ja
koettivat tehdä hänelle kaikkea pahaa, mitä taisivat.

Häijyin ja ilkein Arthur kuninkaan hovissa olevista ritareista
oli Mordred herra. Hän oli Arthur kuninkaan sisaren, Orkneyn
kuninkaan Lotin puolison nuorin poika, ja häntä Merlin tarkoitti,
ennustaessaan, että toukokuun ensimäisenä päivänä syntynyt lapsi
tuottaisi turmiota Arthur kuninkaalle. Hän oli jalojen ritarien
Gawainen, Gaherisin ja Garethin velipuoli, mutta ei ensinkään heidän
kaltaisensa luonnoltaan. Ainoa veli, joka häntä hiukankin muistutti,
oli Agrivaine herra, ja juuri noiden molempien ritarien panettelujen
tähden nousi se vihan ja kiukun myrsky, joka ei asettunut, ennenkuin
kaiken maailman ritariuden kukka oli lyöty ja surmattu.

Herttaisena toukokuuna, kun jokainen jalo sydän hehkuu elämää —
kun maa levittää silmiemme eteen ihanintaan ja loistoisintaan, ja
kaikki miehet ja naiset iloitsevat ja riemuitsevat, koska suvi on
tulossa heloittavine kukkineen — ihanana toukokuuna nuo molemmat
ritarit Agrivaine ja Mordred panivat toimeen ilkityönsä. Julkisessa
kokouksessa monien ritarien läsnäollessa he puhuivat loukkaavia
puheita Lancelot herrasta ja Guinevere kuningattaresta ja kehoittivat
toistamaan niitä kuninkaalle. Silloin virkkoi Gawaine herra:

“Veljeni, Agrivaine herra”, hän sanoi, “minä pyydän ja vaadin teitä,
älkää puhuko enää tuollaista minun läsnäollessani, sillä tietäkää,
että minä en tahdo ottaa osaa teidän vehkeisiinne.”

“Totisesti”, virkkoivat Gaheris ja Gareth herra, “emme mekään tahdo
olla osallisina teidän vehkeissänne.”

“Sittenpä tahdon minä”, Mordred virkkoi.

“Sen saatan kyllä uskoa”, sanoi Gawaine herra, “sillä missä vain
pahuutta tapahtuu, niin teillä on siinä osanne, veljeni Mordred
herra; mutta minä toivoisin että jättäisitte tämän, ettekä tekisi
itsestänne sellaista juonittelijaa, sillä minä tiedän, mitä siitä
tulee.”

“Tulkoon mitä tahansa”, virkkoi Agrivaine herra, “minä puhun
kuninkaalle.”

“Ette ainakaan minun neuvostani”, sanoi Gawaine herra, “sillä jos
nousee sota ja hävitys Lancelot herran ja meidän välillämme, niin
huomatkaa tarkoin, veli, moni kuningas ja mahtava lordi on pitävä
Lancelot herran puolta. Minä puolestani en ikinä nouse Lancelot
herraa vastaan, sillä hän vapautti minut Tuskien tornin kuninkaan
Caradosin käsistä ja surmasi hänet ja pelasti minun henkeni.
Niinikään, Agrivaine veli ja Mordred veli, samalla tapaa Lancelot
herra vapautti teidät molemmat ja kolme kertaa kaksikymmentä ritaria
Turquine herran käsistä. Minun mielestäni sellaisia hyviä tekoja ja
ystävällisyyttä pitäisi muistettaman.”

“Tehkää kuten tahdotte”, virkkoi Agrivaine herra, “minä en tahdo sitä
kauempaa salata.”

Sillä hetkellä lähestyi Arthur kuningas.

“Nyt, veljet, hiljentäkää hälinänne”, Gawaine sanoi.

“Sitä emme tahdo”, virkkoivat Agrivaine ja Mordred.

“Ettekö tahdo?” Gawaine sanoi; “silloin Jumala teitä armahtakoon,
sillä minä en tahdo kuulla teidän juttujanne enkä tietää teidän
ilkituumistanne.”

“Enkä liioin minäkään”, virkkoi Gareth herra ja samoin Gaheris herra,
“sillä me emme ikinä tahdo puhua pahaa tuosta miehestä.”

Ja niin nuo kolme ritaria lähtivät kokouksesta.

“Oi”, virkkoi Gawaine ja Gaheris, “nyt on tämä valtakunta turmion
partaalla ja Pyöreän pöydän jalo veljeskunta hajalla.”

Niin he lähtivät pois sangen murheellisina. Sillä hetkellä Arthur
kuningas saapui heidän luokseen ja kysyi, mitä melua siellä
pidettiin, ja silloin Agrivaine ja Mordred olivat vain liiankin
valmiit toistamaan häijyt panettelunsa. Kun kuningas ei oikein
tahtonut uskoa mitä he sanoivat, niin he panivat toimeen kavalan
juonen, saadakseen Lancelot herran ansaan. Paetessaan väijyjiensä
kynsistä Lancelot herra löi Agrivaine herran ja kaksitoista hänen
kumppaniaan kuoliaaksi. Mordred herran onnistui päästä pakoon, ja
ratsastaen verissään ja haavoitettuna kuninkaan luo hän kertoi
hänelle jutun omalla tavallaan.

“Oi”, Arthur kuningas virkkoi, “kovasti suren että Lancelot herran
koskaan piti nousta minua vastaan. Nyt on aivan varmaan Pyöreän
pöydän jalo veljeskunta ikipäiviksi murrettu, sillä hänen puoltaan on
pitävä moni jalo ritari.”

Kaikki kävi niinkuin kuningas ja Gawaine herra olivat aavistaneet.
Siitä päivästä alkaen oli alituinen sota Englannissa, toiset ritarit
kun puolsivat Lancelot herraa ja toiset kuningasta, ja molemmin
puolin hukkaantui monta uljasta henkeä. Ikävän onnettomuuden kautta
Lancelot herran puolue surmasi tapaturmaisesti jalot ritarit Gaheris
herran ja Gareth herran, jotka sillä hetkellä olivat ilman aseita,
ja sen perästä Gawaine herrasta, joka siihen asti oli kieltäytynyt
taistelemasta Lancelot herraa vastaan, tuli hänen katkerin
vihamiehensä. Monta kertaa kuningas ja Lancelot herra olisivat
tehneet rauhan, mutta Gawaine herra yllytti kuningasta yhä uuteen
taisteluun ja kehoitti häntä olemaan kuuntelematta mitään sovinnon
yrityksiä, vaikka Lancelot herra teki mitä jaloimpia katumuksen
tarjouksia ja ilmaisi mitä syvintä surua Gaheris ja Gareth herrojen
tapaturmaisen surmaamisen vuoksi.

Viimein paavi lähetti käskyn että taisteleminen oli lopetettava,
ja juhlallinen neuvottelu tapahtui kuninkaan ja Lancelot herran
välillä Carlislessa. Siellä Lancelot herra puhui niin yleviä
sanoja, että kaikki ritarit ja ladyt, jotka olivat läsnä, itkivät
häntä kuullessaan, ja kyyneleet vuotivat pitkin Arthur kuninkaan
poskia. Mutta tyydyttääkseen Gawaine herran kostonhalua veljiensä
menettämisestä kuningas oli jo luvannut, että Lancelot herra oli
karkoitettava maasta, ja sen sijaan että olisi suostunut hänen
katumustarjouksiinsa ja hyvän tahtonsa osoituksiin, hän antoi nyt
Gawaine herran julistaa Lancelot herralle tämän maanpakotuomion,
ja että hänet kiellettiin oleskelemasta Englannissa kauempaa kuin
viisitoista päivää.

Silloin Lancelot herra huokasi ja kyyneleet vuotivat pitkin hänen
poskiansa.

“Voi, sinä jaloin kristillinen valtakunta”, hän virkkoi, “jota minä
olen rakastanut yli kaikkien muiden valtakuntien, sinussa olen minä
saavuttanut suuren osan kunniaani ja nyt minun täytyy lähteä tällä
tavalla! Totisesti kadun, että koskaan tulin tähän valtakuntaan,
koska minut näin häpeällisesti karkoitetaan, syyttömästi ja
ansaitsemattani! Mutta onni on niin vaihteleva ja pyörä niin
liikkuva, ei ole pysyväistä asuinsijaa, ja sen saattaa todeksi
näyttää moni vanha aikakirja jalon Hektorin ja Troilus uroon ja
Aleksanderin, tuon mahtavan valloittajan, suhteen ja vielä monen
muunkin suhteen. Kun he olivat korkeimmillaan mahtavuudessaan, niin
he putosivat syvimmälle, ja niin on käynyt minunkin”, Lancelot herra
virkkoi, “sillä tässä valtakunnassa minä olin suuressa kunniassa,
ja minun ja heimolaisritarieni kautta Pyöreä pöytä kasvoi enemmän
maineessa kuin kenenkään muun kautta.”

Sitten Lancelot herra lausui jäähyväiset Guinevere kuningattarelle
kuninkaan ja heidän kaikkien kuullen.

“Rouvani”, hän virkkoi, “nyt minun täytyy jättää teidät ja tämä jalo
veljeskunta ainiaaksi, ja koska niin on laita, niin pyydän teitä
hartaasti rukoilemaan puolestani ja puhumaan minusta hyvää. Ja jos
kavalat kielet teitä kovin ahdistavat, niin lähettäkää minulle sana,
ja jollei kenenkään ritarin kädet voi teitä vapauttaa taistelun
kautta, niin minä teidät vapautan.”

Ja samalla Lancelot herra suuteli kuningatarta, ja sitten hän sanoi
julkisesti:

“Nyt tulkoon tälle paikalle jokainen, joka uskaltaa sanoa, ettei
kuningatar ole ollut uskollinen minun herralleni Arthurille! Saammepa
nähdä, kuka tahtoo puhua, jos uskaltaa puhua!”

Sen sanottuaan hän vei kuningattaren kuninkaan luo ja sitten Lancelot
herra otti hyvästit ja lähti. Eikä ollut kuningasta, herttuaa eikä
kreiviä, ei paroonia eikä ritaria, ei ladyä taikka vallasnaista,
joka ei olisi valittanut, vaan kaikki he itkivät ikäänkuin olisivat
olleet pois suunniltansa. Ja kun jalo Lancelot herra otti ratsunsa ja
ratsasti pois Carlislesta, niin itkettiin ja nyyhkytettiin pelkästä
surusta hänen lähtiessään. Niin hän suuntasi kulkunsa Ilojen puisto
nimiseen linnaansa, ja sen perästä hän nimitti sitä aina Surujen
puistoksi.

Ja niin lähti Lancelot herra Arthur kuninkaan hovista ainiaaksi.

Kun Lancelot herra tuli Ilojen puistoon, niin hän kutsui kokoon
ritarijoukkonsa ja kysyi heiltä, mitä he tahtoivat tehdä. He
vastasivat kaikki yhteen ääneen, että he tahtoivat tehdä, mitä hän
teki.




“Jalot kumppanit”, Lancelot herra virkkoi, “minun täytyy lähteä tästä
kaikkein jaloimmasta valtakunnasta, ja suuresti minua surettaa,
että minun nyt täytyy lähteä, sillä minä en lähde kunnialla. Sillä
karkoitettu mies ei koskaan lähde kunnialla mistään valtakunnasta,
ja se on minun suruni syy, sillä alati minä pelkään että minusta
kirjoitetaan aikakirjoihin, että minut karkoitettiin tästä maasta.”

Silloin puhui moni jalo ritari ja sanoi:

“Herra, jos teitä haluttaa oleskella tässä maassa, niin me emme
teitä jätä, ja jos te ette näe hyväksi täällä oleskella, niin ei
yksikään täällä olevista kunnon ritareista ole teitä jättävä. Koska
me halusta otimme osaa teidän kärsimyksiinne ja vastuksiinne tässä
valtakunnassa, niin tietäkää, että me samoin menemme halusta teidän
kerallanne muihinkin maihin ja teemme siellä sellaisia tekoja kuin
te.”

“Jalot herrat”, Lancelot virkkoi, “ymmärrän teidät hyvin ja kiitän
teitä, niinkuin voin. Ja teidän tulee tietää, että kaiken sen
elannon, minkä minä olen perinyt, sen minä luovutan teille tällä
tapaa — minä tahdon nimittäin jakaa kaikki elantoni ja maani
vapaaehtoisesti teidän keskenne, ja minä itse tahdon omistaa yhtä
vähän kuin kukaan teistä; ja minä uskon ja luotan, että Jumala antaa
teidän tulla toimeen minun maillani, niin hyvin kuin koskaan ketkään
ritarit ovat toimeen tulleet.”

Silloin puhuivat kaikki ritarit yhdellä haavaa: “Häpeä sille,
joka teidät jättää! Sillä me käsitämme kaikki, että nyt ei tässä
valtakunnassa ole rauhaa oleva, vaan alinomaa riitaa ja taistelua,
nyt kun Pyöreän pöydän veljeskunta on hajonnut. Sillä Pyöreän pöydän
jalo veljeskunta tuki Arthur kuningasta ja heidän uljuutensa kautta
kuningas ja koko hänen valtakuntansa oli levossa ja rauhassa. Ja
suureksi osaksi, sen sanoi jokainen, se tapahtui teidän jaloutenne
vuoksi.”

“Totisesti”, Lancelot herra virkkoi, “minä kiitän teitä kaikkia
hyvistä sanoistanne, vaikka minä hyvin tiedän, ettei tämän
valtakunnan lujuus ollut minun ansiokseni luettava. Mutta mikäli
voin, tein velvollisuuteni ja monen kapinoitsijan minä aikoinani
kukistin. Ja minä luulen että saamme niistä nyt taas kuulla, ja se
se minua suuresti surettaa. Sillä minä pelkään kovasti, että Mordred
herra saa aikaan ikävyyksiä, sillä hän on ylenpalttisen kade ja
antautuu ilkitöihin.”

Niin kaikki ritarit päättivät lähteä Lancelot herran kanssa, ja
kokonaista sata miestä lähti hänen mukanaan, ja he vannoivat,
etteivät ikinä häntä jättäisi, ei myötä- eikä vastoinkäymisessä.

Niin he astuivat laivaan Cardiffissa ja purjehtivat Bayonneen Ranskan
maalle, jossa Lancelot herra oli monen maa-alueen haltia.

Share