Gawaine herran kosto

Arthur kuningas ja Gawaine herra eivät tyytyneet Lancelot herran
karkoitukseen, vaan kokosivat suuren sotajoukon ja valmistautuivat
ajamaan häntä takaa ja astuivat laivaan Cardiffissa. Poissaolonsa
aikana Arthur kuningas määräsi veljensä pojan, Mordred herran, kaiken
Englannin päähallitusmieheksi ja asetti Guinevere kuningattaren
hänen valvontansa alle. Niin hän kulki meren yli ja laski maihin
Lancelot herran alueelle, ja siellä hän Gawaine herran kostonhalun
vaikutuksesta poltti ja hävitti kaikki mitä saattoi.

Kun sana tuotiin Lancelot herralle, että Arthur kuningas ja
Gawaine herra olivat nousseet maihin ja parhaillaan hävittivät
hänen alueitaan, niin hänen ritarinsa kehoittivat häntä lähtemään
taisteluun, mutta hän vastasi olevansa peräti haluton vuodattamaan
kristityn verta, niin että hän ensin tahtoi lähettää sanansaattajan
Arthur kuninkaan luo katsomaan, saataisiinko sovinto aikaan, sillä
rauha oli aina parempi kuin sota. Niin Lancelot lähetti erään neidon
Arthur kuninkaan luo pyytämään, että hän lakkaisi sotimasta hänen
maitansa vastaan.

Neito lähti matkalle hevosen selässä, ja kun hän tuli Arthur
kuninkaan teltalle, niin hän laskeutui alas satulasta, ja häntä oli
vastassa muuan kunnon ritari, Lucan herra, juomanlaskija.

“Jalo neito, tuletteko Järven herran Lancelotin lähettämänä?”

“Tulen, herra”, hän virkkoi, “tulen tänne puhumaan herrani kuninkaan
kanssa.”

“Oi”, Lucan herra virkkoi, “herrani kuningas rakastaisi kyllä
Lancelotia, mutta Gawaine herra ei tahdo sitä sallia.” Ja sitten hän
lisäsi: “Minä rukoilen Jumalaa, neito, että te onnistuisitte hyvin,
sillä kaikki me kuninkaan seuralaiset soisimme, että Lancelot herra
tekisi parempia asetekoja kuin kukaan muu ritari.”

Niin sanoen Lucan vei neidon Arthur kuninkaan luo, joka istui Gawaine
herran seurassa, kuullakseen mitä neito sanoisi. Kun tämä oli sanonut
sanottavansa, niin kyyneleet täyttivät kuninkaan silmät, ja kaikki
lordit olivat iloissaan saadessaan kehoittaa kuningasta sopimaan
Lancelot herran kanssa, kaikki muut paitsi Gawaine herra.

“Valtiaani, enoni, mitä aiotte tehdä?” hän virkkoi. “Tahdotteko
kääntyä takaisin nyt, kun olette päässyt näin pitkälle tällä
matkallanne? Koko maailma teitä on pilkkaava.”

“Ei”, Arthur kuningas sanoi, “te tiedätte kyllä, Gawaine herra, että
minä teen, niinkuin te minua neuvotte; ja kuitenkin minusta tuntuu,
ettei olisi hyvä hylätä Lancelot herran kauniita sovinnon tarjouksia.
Mutta koska olen tullut näin pitkälle tällä matkalla, niin te saatte
antaa neidolle vastauksen, sillä minä en voi sääliltäni hänelle
puhua, hänen tarjouksensa ovat niin jalomieliset.”

Silloin Gawaine herra sanoi neidolle täten: “Neito, sanokaa Lancelot
herralle, että on turhaa vaivaa koettaa suostuttaa enoani sovintoon.
Ilmoittakaa hänelle, että jos hän olisi tahtonut saada rauhaa aikaan,
niin hänen olisi pitänyt yrittää ennemmin, sillä nyt se on liian
myöhäistä. Ja sanokaa että minä, Gawaine herra, lähetän hänelle
sellaisen sanan, että minä lupaan kautta kaiken kunniani, mitä olen
velkapää Jumalalle ja ritarisäädylleni, että en jätä Lancelot herraa
rauhaan, ennenkuin hän on surmannut minut taikka minä hänet.”

Niin neito itki ja lähti, ja moni silmä siellä kyyneltyi. Hän palasi
Lancelot herran luo, jolla oli kaikki ritarinsa ympärillään, ja kun
Lancelot herra kuuli tämän vastauksen, niin kyyneleet juoksivat hänen
poskiansa pitkin.

Silloin hänen jalot ritarinsa astuivat pitkin askelin hänen
ympärilleen ja sanoivat: “Lancelot herra, miksi te noin surette?
Ajatelkaa, kuka olette ja mitä miehiä me olemme, ja sallikaa meidän
jalojen miesten mitellä voimiamme keskellä taistelutannerta.”

“Se saattaa helposti tapahtua”, Lancelot virkkoi, “mutta en
milloinkaan ole ollut näin vastahakoinen ottelemaan, sillä yhä minä
arastelen tuota jaloa kuningasta, joka teki minut ritariksi. Kun minä
en voi enää kauemmin pitää rauhaa, niin minun täytyy puolustautua,
ja se on minulle suuremmaksi kunniaksi, ja meille kaikille, kuin
että ryntäisimme tuota jaloa kuningasta vastaan, jota olemme kaikki
palvelleet.” Sitten he eivät puhuneet enää enempää, ja ilta kun oli,
niin he menivät levolle.

Aamulla varhain päivän koittaessa, kun ritarit katsoivat ulos,
niin he näkivät Bayonnen kaupungin yltäympäri piiritetyksi, ja
tikaportaita oli kiinnitetty muureille. Silloin he alkoivat taistella
Arthur kuninkaan sotajoukkoa vastaan ja pieksivät heitä ankarasti
valleilta. Niin piiritystä kesti kuusi kuukautta, ja paljon väkeä
hakattiin molemmin puoli maahan. Silloin tapahtui eräänä päivänä,
että Gawaine herra tuli porttien edustalle kiireestä kantapäähän
asestettuna, jalon ratsun selässä ja iso peitsi kädessään.

“Missä olet, sinä kavala petturi, Lancelot herra?” hän huusi kovalla
äänellä. “Miksi sinä piileskelet lymypaikoissa ja vallien takana,
kuten pelkuri? Tule esiin nyt, sinä kavala petturiritari, että saan
kostaa sinun ruumiisi päällä kolmen veljeni kuoleman.”

Jokaisen sanan tästä kuuli Lancelot herra ja hänen ritarinsa, ja
nyt ei Lancelot herra voinut tehdä mitään muuta kuin puolustautua
taikka sitten joutua häväistyksi ikipäivikseen. Lancelot herra
käski satuloida parhaimman ratsunsa ja noutaa aseensa ja tuoda ne
kaikki linnan portille, ja sitten hän puhui kovalla äänellä Arthur
kuninkaalle:

“Valtiaani Arthur ja jalo kuningas, joka teitte minut ritariksi,
tietäkää, että olen sangen raskaalla mielellä teidän tähtenne, että
te minua täten vainootte, ja minä olen aina teitä säästänyt, sillä
jos minä olisin ollut kostonhimoinen, niin olisin voinut kohdata
teitä avonaisella tantereella ja kesyttää täydellisesti teidän
karskimmat ritarinne. Nyt minä olen pidättänyt itseäni puolen vuotta
ja olen sietänyt, että te ja Gawaine herra olette tehneet, mitä
olette tahtoneet, ja nyt minä en voi sitä kauemmin kärsiä — nyt
minun on pakko puolustautua, koska Gawaine herra on syyttänyt minua
petturuudesta. Se on suuresti minun tahtoani vastaan, että minun
koskaan täytyy taistella ketään vastaan teidän heimostanne. Mutta
nyt minä en voi enää malttaa mieltäni, te ajatte minut taisteluun,
niinkuin metsäneläimen hyökkäykseen.”

“Lancelot herra”, Gawaine huusi, “jos sinä uskallat otella, niin jätä
lörpöttelysi ja tule ulos ja keventäkäämme sydämiämme.”

Arthur kuninkaan sotajoukko seisoi alallaan kaupungin ulkopuolella,
kaikki erikseen syrjässä, ja Lancelotin jaloja ritareita tuli ulos
joukottain, niin paljon, että kun Arthur kuningas näki sen ritari- ja
miesparven, ihmetteli hän ja sanoi itsekseen:

“Voi, että Lancelot herra sentään nousikaan minua vastaan, sillä nyt
minä näen, että hän on minun vertaiseni voimassa.”

Niin tehtiin sopimus, ettei kukaan lähestyisi Lancelotia eikä
Gawainea taikka olisi missään tekemisissä heidän kanssansa, kunnes
jompikumpi kaatuisi tai antautuisi.

Olipa, vuosikausia sitten, muuan pyhä mies antanut kummallisen lahjan
ja suosionosoituksen Gawaine herralle, eikä sitä tietänyt yksikään
paitsi Arthur kuningas. Jokaisena vuoden päivänä kello yhdeksästä
aamulla hamaan puolipäivään asti hänen voimansa ja väkevyytensä
kasvoi kolminkertaiseksi siitä mitä se tavallisesti oli. Kuningas
määräsi useimmat aseleikit pidettäviksi sinä aikana päivää, mikä
saattoi Gawaine herran voittamaan suurta kunniaa.

Siten Lancelot herra taisteli Gawaine herran kanssa, ja kun hän
tunsi tämän väkevyyden yhä kasvavan, niin hän kummasteli ja pelkäsi
kovin joutuvansa häpeään. Mutta kun puolipäivän aika oli ohitse,
niin Gawaine herra ei voinut luottaa muuhun kuin omiin voimiinsa,
ja silloin Lancelot tunsi, että hän kävi heikommaksi. Silloin hän
iski kaksinkertaisella innolla ja antoi Gawaine herralle sellaisen
kolhauksen kypäriin, että hän kaatui kyljellensä maahan, ja Lancelot
vetäytyi pois hänen luotansa.

“Miksi sinä poistut?” Gawaine herra virkkoi. “Käänny takaisin, sinä
kavala petturiritari, ja tapa minut! Sillä jos sinä jätät minut
täten, niin kun paranen, olen taas otteleva sinun kanssasi.”

“Minä olen Jumalan avulla kestävä teitä vastaan, herra”, Lancelot
herra vastasi, “mutta tietäkää, Gawaine herra, etten minä koskaan lyö
kaatunutta ritaria.”

Niin Lancelot herra palasi kaupunkiin, ja Gawaine herra kannettiin
yhteen Arthur kuninkaan teltoista, jossa lääkäreitä tuli hänen
luoksensa ja sitoi hänen haavansa.

Sitten Arthur kuningas vaipui sairaaksi surusta, kun Gawaine herra
oli niin vaikeasti loukkaantunut, ja sen sodan takia, jota hän
ja Lancelot herra kävivät keskenään. Ne jotka kuuluivat Arthur
kuninkaan puolueeseen, jatkoivat piiritystä kahakoiden hiukan muurien
ulkopuolella, ja ne, jotka olivat muurien sisäpuolella, vartioivat
vallejansa ja puolustautuivat, kun tarvis vaati.

Gawaine herra makasi sairaana teltassaan noin kolme viikkoa, ja
heti kun hän saattoi nousta satulaan, tuli hän uudestaan Bayonnen
pääportin edustalle ja huusi Lancelotia taisteluun. Ja uudestaan
Lancelot haavoitti hänet vaikeasti ja syöksi hänet maahan.




“Petturiritari”, kiljui Gawaine herra, “tiedä, etten minä vielä ole
lyöty; tule lähelle ja suorita tämä taistelu loppuun asti.”

“Minä en tahdo tehdä enempää, kuin olen tehnyt”, Lancelot herra
virkkoi, “sillä kun näen teidät jaloillanne, tahdon taistella teitä
vastaan, niin kauan kuin näen teidän seisovan pystyssä; mutta tappaa
haavoitettu mies, joka ei voi seisaallaan pysyä, Jumala varjelkoon
minua moisesta häpeästä!” Ja sitten hän kääntyi ja lähti kulkemaan
kaupunkia kohden.

“Lancelot herra, kun olen parantunut, olen taas taisteleva sinun
kanssasi”, huusi Gawaine herra hänen peräänsä, “sillä minä en jätä
sinua rauhaan, ennenkuin toinen meistä on surmansa saanut.”

Piiritys jatkui, ja Gawaine herra makasi sairaana melkein
kuukauden. Ja kun hän oli taas toipunut ja valmis kolmen päivän
kuluessa taistelemaan Lancelot herraa vastaan, niin viestejä saapui
Arthur kuninkaalle Englannista, jotka panivat kuninkaan ja hänen
sotajoukkonsa liikkeelle.

Share